Takaisin etusivulle
Jukka Paaso 10.4.2001
TIETOYHTEISKUNTA - KULLATTU VASIKKA
Johdanto
Tietoyhteiskunnaan rakentamisesta on tehty kullattu vasikka, jota ei
saa lii-emmin arvostella. Tietotekniikankin historia aiotaan kirjoittaa
maestrojen voittokulkuna ja neropattien kavalkadina. Tavalliselle ihmiselle
ei jätetä sii-nä juuri mitään sanottavaa. Myöskään
tietotekniseen kehitykseen liittyville epäilyille, peloille ja
uhkakuville ei haluta antaa laajempaa julkisuutta.
Kun tieteiskirjailija Jules Verne ennusti 1860-luvun alussa sen miltä
Pariisi näyttää sata vuotta myöhemmin kustantaja
hylkäsi käsikirjoituksen koska teoksen henki oli vastoin aikakauden
konehurmiota. Kun Georg Henrik von Wrightin kirja "Vetenskapen
och förnuftet" ilmestyi vuonna 1986 teos herät-ti arvostelujen
myrskyn. Von Wrightin kirja kuvaa sitä miten tiede on muut-tanut
tekniikan kautta elinehtojamme ja kuinka tieteestä on tullut keskeinen
vallankäytön väline. Teoksessa myös ennustetaan
millainen tulevaisuutem-me saattaa olla.
Verne ennusti yllättävän osuvasti miten tekninen kehitys
muuttaa elämänta-poja. Uskon, että myös monet von
Wrightin kirjoituksissaan kuvaamat pelot muuttuvat todellisuudeksi.
Ongelman ydin on mielestäni siinä, että tietoyhteiskuntaa
on rakennettu val-taosin käytännön toimintana. Keskustelu
tietoyhteiskunnasta tulee kiinnos-tavammaksi heti kun teema kytketään
laajempiin tieteellis-teknistä kulttuuri-amme koskeviin kysymyksiin.
Sen von Wright tekee ansiokkaasti.
Tavoitteet ja välineiden hallinta
Wright kertoo kirjassaan kulttuurimme kahdesta erilaisesta rationaalisuuden
muodosta. Niistä ensimmäinen liittyy tavoitteiden saavuttamiseksi
tarvittavien välineiden hallintaan, toinen yhteiskunnallisen toiminnan
päämäärien legitimoimiseen ja samalla arvoihin ja
(teknologiseen) elämäntapaan. Välineiden (kuten tietokoneiden)
hallintaan liittyvässä (vanhentuneista olosuhteista vapautuneessa)
rationaalisuudessa eläminen johtaa von Wrightin mukaan vapauden
ja ihmisarvon kaventumiseen ja uuteen sidonnaisuuteen moderneissa olosuhteissa
(teknisen rationaalisuuden aiheuttamaan kuperkeikkaan).
Valtarakenteet suosivat eniten välineiden hallintaan liittyvää
rationaalisuut-ta. Teknologisten sovellutusten (välineiden) ansiosta
tieteestä tulee vallan-käytön väline. Se, joka osaa
hyödyntää tietoa saa käyttöönsä myös
(poliitti-sen ja taloudellisen) hallitsemisen valtakeinot. Tieto on
valtaa. Organisaatio on korkein vallan lähde.
Merkittävä osuus tämän päivän tutkimuksesta
(uusimmasta tiedosta) on lei-mattu salaiseksi taloudellisista tai turvallisuuspoliittisista
syistä johtuen. Von Wright kysyy onko ihannekuva tieteen avoimuudesta
hämärtymässä? Myös taiteen alueella on mielestäni
tapahtumassa saman tyyppinen kehitys. Senkin avoimuus uhkaa kaventua
(kansainvälinen taidebisnes kovenee). Myös tai-teen sisältö
ja taideilmapiiri on muuttunut jyrkästi. Taidetta tehdään
nyt mm. myös tietotekniikalla. Modernin taiteen (samoin kuin arkkitehtuurin
ja postmodernin kirjallisuuden) teema liittyy yhä useammin järkytykseen,
kau-huun ja ahdistukseen. Entinen taiteilijaboheemi on muuttunut siististi
pukeu-tuneeksi pr-taitoiseksi bisnesmieheksi.
"En osallistu" ja osallistumisen mahdottomuus
Jaana Venkulan mukaan ihmiskäsitys ja yhteiskunnallisen vallankäytön
tapa ovat yhteydessä perimmäiseen käsitykseemme tiedon
luonteesta (Tiedon suhde toimintaan, 1993). Tiedonkäyttäjän
oma tiedekäsitys on keskeisesti tiedon valintaa ohjaava tekijä.
Tietokäsityksiä on ainakin kolmea eri ryhmää: empiristinen,
hermeneuttinen ja pragmaattinen. Niistä kaksi viimeksi mainit-tua
on tietoyhteiskunnan kompastuskivi. Ihminenhän on kriittisesti
kyselevä, toimiva ja asioiden ymmärtämisen pohjalta toimiva
olento.
Suurten organisaatioiden ja instituutioiden vallankäyttö
on kasvanut viimeksi kasvamistaan. Systeemin etääntyminen
kansalaisyhteiskunnasta on syventynyt. Kansalaiset ovat sulkeutuneet
lähimiljööseen ja pieneen ystäväpiiriinsä.
Systeemi on yrittänyt luoda läheisempiä kontakteja ruohonjuuritasoon
tietotekniikankin avulla voidakseen legitimoida vallankäyttönsä.
Valtakunnallisessa osallisuushankkeessa (sekä vaaleista) sadut
kokemukset viittaavat kuitenkin siihen, että tietoteknisetkään
temput eivät lisää kansalaisten halua osallistua yhteiskunnalliseen
toimintaan (vaalikoneet jne.). Osallistumisesta kieltäytymisen
perimmäisiä ja itse ihmiseen juontavia syitä ei ole tuotu
riittävästi julkisuuteen.
Von Wrightin mukaan demokraattisen osallistumisen virallisiin päätöksen-tekoprosesseihin
t ä y t y y ajan mittaan kuihtua tyhjäksi kannattamisen ja
vastustamisen mahdollisuudeksi käsittämättömien
vaihtoehtojen edessä. Joi-denkin arvostelijoiden mielestä
tietotekniset foorumit sekä uusi vuorovaikut-teinen suunnittelu
on pelkkä systeemin salajuoni. Niiden avulla systeemi saa hankalatkin
asiat paremmin läpi.
Saman aikaan kun tietotekniikka on nopeuttanut aluesuunnitelmien laatimis-ta
(huomenna yleiskaava laaditaan yhdessä päivässä)
ja tehostanut kaavoi-tusmonopolin käyttöä kunnan asukkaita
on pyritty integroimaan suunnitte-luun uuden vuorovaikutteisen kaavoituksen
avulla. Vallankäytön perinteisiä rakenteita ei ole kuitenkaan
muutettu viimeksi avoimemmaksi ja vuorovai-kutteisimmiksi. Päinvastoin,
niiden asemaa on lujitettu entisestään (vapaa-kuntakokeilu,
konsernikunta jne.).
Nykyisessä saastuneessa riskiyhteiskunnassa byrokratian ja vallankäytön
ar-keen kuuluu lukemattomat vaikutusten arvioinnit (YVA). Lähes
kaikkien ilmiöiden syy-seuraussuhteet haluttaisiin selvittää
jo ennalta. Mikä muu tä-män mielettömän tilanteen
on aiheuttanut kuin uusin tieteellis-tekninen kehi-tys.
Panostettava enemmän itse ihmiseen
Tiedemiehet alkavat olla melko yksimielisiä siitä, että
ihmisen tieteellis-tekninen toiminta on aiheuttanut vakavia ympäristökriisejä
(otsoniaukko, kasvihuoneilmiö, metsien kuoleminen jne.). Usko tietotekniikan
mahdolli-suuksiin ratkaista vallitsevia ongelmia ei näytä
kuitenkaan horjuvan asian-tuntijapiireissä.
Luonnontieteiden nykyinen ylivalta humanistisiin tieteisiin nähden
näkyy monella tavalla. Se näkyy myös siinä jännitteessä
mikä vallitsee kahden eri-laisen rakentamistavan eli tekno- ja
ekoutopistisen rakentamisen välillä. Voimme olla varmoja siitä,
että voittajaksi selviää teknoutopia.
Kulttuuriamme koskeville ongelmallisille piirteille ei saa ummistaa
silmiä. Niistä tulee käydä laajemmin keskustelua.
Vallitsevat ongelmat eivät ratkea yksinkertaisesti tietoteknisin
välinein tai esimerkiksi YVA:lla. Pitäisi uskoa ja panostaa
enemmän itse ihmiseen. Esimerkiksi lähiöympäristön
kehittämisestä tulisi toteuttaa ennen muuta välittömän
sosiaalisen vuorovaikutuksen pohjalta (kokoontuminen, talkootyö
jne.). Hyvä elämä ja alueen hyvä atmosfääri
rakentuu parhaiten suorien luonnonmukaisten kontaktien avulla. Ihmisen
harjoittamaa ihmettelyä, kyselemistä ja asioiden kyseenalaistamista
tulee suosia.
Jukka Paaso
yleissuunnitteluarkkitehti
TURKU
Takaisin etusivulle