Takaisin etusivulle

 

Jukka Paaso

VENÄLÄINEN TURKU

VENÄJÄN JA PIETARIN VAIKUTUS TURUN RAKENTAMISEEN JA ARKKITEHTUURIIN

 

0. ALKUSANAT

Kun olen katsellut jo parisenkymmentä vuotta Turun keskustan vanhoja loputtoman pitkiä viivasuoria katulinjoja, keskustan vanhoja rakennuksia ja seurannut kaupungin elämää minussa on herännyt aina silloin tälläin aavistuksen omainen tunne siitä, että Turussa ja Turun kaupunkikuvassa on jotain venäläistä ja pietarilaista.

Voiko tunteeni olla totta vai onko se pelkkää mielikuvituksen tuotetta? Päätin ottaa asiasta selvää.

Asiaa selvitettyäni havaitsin, että Turun vanhassa rakennetussa ympäristössä on hyvin paljon merkkejä Venäjänvallan aikaisesta vaikutuksesta. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Turun keskustassa, sen viereisissä esikaupungeissa sekä muualla Turussa (mukaan lukien esimerkisi monet Ruissalon rakennukset) oli yhteensä tuhansia rakennuksia, joidenka piirteistä saattoi tunnistaa kyseisen vaikutuksen. Toisen maailmansodan jälkeinen kiihkein kerrostalorakentaminenkaan, jolloin keskustassa purettiin vuosittain lähes neljäsataa rakennusta, ei ole kyennyt hävittämään koko tuota koodistoa.

Havaitsin myös, että Turun suhde Venäjään sekä kaupungin siteet Pietariin ovatkin paljon syvemmällä kuin yleisesti luullaan. Monen eri kulttuurivaiheen läpikäyneellä Turun kaupungilla on mielestäni Venäjä-suhteilleen ja edesmenneille venäläisilleen myös paljon kiitollisuudenvelkaa.

*
Kaikista tehokkain keino muttaa maailmaa on kaupunkirakentamisen ohjaus ja kulloinkin sovellettavan arkkitehttuurin sisällön sääntely.

Historia on aina vaikea pala purtavaksi. Eilispäivän tapahtumiin liittyvien tosiasioiden analysiointi ja todisteleminen aiheuttaa jatkuvasti tunteiden kuohuntaa. Moraaliset asenteet hävittävät usein salakavalasti järjen käytön. Menneisyyden tulkitaan on palattava siksi aina uudetaan ja uudestaan. Monet nyt pahoilta näyttävät asiat saattavat samalla osoitautua uusista näkökulmista tarkasteltuina hyviksi. Ja päinvastoin: monet hyviksi ja oikeiksi luulotellut tai ymmärretyt seikat saattavat paljastua uudessa syvemmässä tarkastelussa kyseenalaisiksi.

Vanhan suomalaiskansallisen myytin mukaan lähes kaikki se mikä on tullut idästä (tummanpuhuvasta kuusipuusta lähtien) on pahasta. Muodissa on ollut pihakoivusta runoileminen.

Pihakoivusta eli esimerkiksi ruotsalaisesta ja suomalaisesta Turusta on kirjoittettu runsaasti. Sitävastoin venäläinen Turku ei ole saanut paljonkaan huomiota osakseen historiankirjoituksessa. Toivottavasti tämä kirjoitukseni täyttää omalta osaltaan kyseistä aukkoa.

Venäjän vaikutus Suomeen on tapahtunut pitkän ajanjakson kuluessa. Vuonna 1809 Suomi irroitettiin Ruotsin yhteydestä ja liitettiin autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään. Tästä seurasi suomalaisten kannalta monta hyvää ja merkittävää seikkaa. Suomen valtiolaitoksen perustaminen käynnistyi toden teolla. Ruotsalaisesta Turustakin kehittyi venäläisvaikutuksen kautta ja ansiosta nykyinen suomalainen Turku. Siihen vaikutti lukemattomat seikat pietarilaisikkunasta (T-ikkunasta) lähtien. Turku pääsi osalliseksi venäläisestä ja Pietari Suuren länisimaistamasta pietarilaisesta sivistyksestä, kulttuurista ja taiteesta.

*
Maailma on nopeaa vauhtia kansainvälistymässä. Siitä on seurannut tarve ymmärtää muita kulttuureja ja avata uudenlaisia näkökulmia tähän maailmaan. Sama asia koskee myös historiankirjoitusta.

Pietarissa käydessä ei voi olla ihmettelemättä kaupungin kauneutta ja rikkautta. Pietari on ollut vuosikymmeniä Turun ystävyyskaupunki. Nyt kun Turussa asuu jälleen kerran runsaasti venäjänkielen taitoista väkeä eli entisestä ja nykyisestä itäisestä naapurivaltiostamme tänne tulleita maahanmuuttajia venäläiseen Turkuun kurkistaminen on monestakin syystä johtuen aivan erityisen paikallaan.

Toivottavasti tämä kirjoitukseni herättää mielenkiintoa ja positiivisia reaktioita vanhojen turkulaisten, uusien tänne entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneiden sekä Pietarin kaupungissa vaikuttavien ystäviemme keskuudessa.

Turussa 10.12. 2001
Jukka Paaso

1. JOHDANTO

Jarmo Nirosen kirjassa ”Suomalainen Pietari” (Loviisa 1999) kuvataan suomalaisten elämää ja vaikutusta Pietarissa. Tämän kirjoitukseni otsikko on vastaavasti ”Venäläinen Turku”. Käsittelen siinä Venäjän ja Pietarin vaikutusta Turkuun ja erityisesti Turun rakentamiseen ja arkkitehtuuriin.

Esitelmäni sisältää myös omia henkilökohtaisia käsityksiäni ja ne koskevat mm. omaksumaani yhteiskunnallista vaikutusta painottavaa arkkitehtuurinäkemystä. En kuvaa ainoastaan Venäjän vaikutusta Turun rakentamiseen vaan myös Inkerin ja Ruotsi-Suomen vaikutusta Pietarin alueeseen. Lisäksi asetan eräissä yhteyksissä vastakkain muutamat historiallisen sekä modernin rakentamisen periaatteet havainnollistaakseni kyseisillä hyppäyksillä noiden kahden eri systeemin välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja.

Arkkitehtuuria ja taidehistoriaa koskevan tutkimuksen avulla voi avata mielenkiintoisia näkökulmia menneisyyteen. Monien muiden tieteenhaarojen avulla ei voi tehdä samaa. Toisaalta historian pohjalta on mahdollista yrittää selittää myös nykyaikaa. Turkuakin on syytä tarkastella kaupungin historian muodostamaa taustaa vasten, jotta ymmärtäisi kaupungin nykyisyyttä.

Mitä historia on? Sen katsottiin olevan 1700-luvun loppupuolelle saakka filosofian yksi haara. Hegelin mukaan maailma kehittyy koko ajan: historia on ideoiden välistä kamppailua tietyn kaavan mukaan. Hegelille historia oli maailmanhengen, Marxille taloudellisten voimien toteutumista. Vasta pyrkimys ymmärtää menneisyyttä sellaisena kuin se oli todella ollut (kovien faktojen ja eksaktien tutkimusmenetelmien pohjalta) sai 1800-luvun alkupuoliskolla aikaan tieteellisen historiankirjoituksen.

Historiankirjoitus ei ole kuitenkaan pelkää kovien faktojen toteamista ja luettelemista. Historiankirjoitus perustuu aina myös lähteiden ja asioiden analysoimiseen ja tulkintaan. Koska tulkintaa voi harjoittaa monesta eri näkökulmasta käsin historiankirjoitus on aina kiistanalaista. Moraaliset asenteet ja tutkijayksiön persoona näkyy myös historiankirjoituksessa. Historiankirjoitus on aivan erityisen kiistanalaista jos tulkinnassa painottaa yhteiskunnallisia seikkoja (vallankäyttöä jne.). Myös historiankirjoituksen auktoriteetteihin on monta syytä suhtautua kriittisesti.

Nietzsche on kirjoittanut historiankirjoituksen ongelmasta osuvasti lausumalla, että ”kaikki historoitsijat kertovat asioista, joita ei milloinkaan ole ollut muualla kuin mielikuvituksessa”. Nietzschen mielestä historiankirjoituksissa on aina mielipiteitä luulotelluista vaikuttimista.

Heti alkuun on pohdittava myös sitä millä tavoin jokin vaikutus voi tapahtua ja millaisia seurauksia erilaisilla vaikutuksilla voi olla.

Venäjän vaikutusta Turun rakentamiseen käsitellessäni tavoitteenani ei ole se, että luettelisin pelkästään esimerkiksi Turun yksittäisiä rakennuksia ja kaupunkitilan detaljeja, joidenka esteettisissä muodoissa on havaittavissa tiettyjen muoto- ja rakentamisihanteiden kulkeutumista Venäjältä tai muualta Turkuun (taustalla esimerkiksi venäläisten mallikirjojen vaikutus).

Vaikutus Turun rakentamiseen ja kaupunkikuvaan voi olla tapahtunut myös monella muulla tasolla ja tavalla. Se voi olla toteutunut esimerkiksi Venäjän viranomaisten tekemänä käskynä tai päätöksenä siitä miten Turkua oli kaavoitettava ja rakennettava (esimerkiksi Engelin ruutukaava 1828). Päämääränä oli tässäkin tapauksessa se, että valistunutta yksivaltiutta edustavan keisarin ja venäläisen aristokraattisen kulttuurin läsnäolo tulisi ilmetä joka hetki ja joka paikassa keisarikuntaa.

Venäjän ja Pietarin vaikutus Suomeen on ilmennyt usein nimenomaan henkisellä tasolla (hallinnossa, suunnittelussa, tieteessä, taiteessa jne.). Vaikutuksen merkit voidaan havaita siksi myös esimerkiksi ruokakulttuurin tai musiikin alueella.

1800-luvun alkupuoliskolla perustetun seurahuonelaitoksen esikuva juonsi Turussa alun perin itään ja kyseessä oli samalla merkittävä kulttuurivaikutus. Ruotsin vallan aikana ei ollut mätään vastaavaa kaupungin herrasväen huvittelua ja loistokkuutta.

Vuoden 1808-1809 sodan jälkeen Suomeen muutti runsaasti korkeaan elintasoon esimerkiksi Pietarissa tottunutta venäläistä upseeristoa ja myös aatelistoa. Kenraalikuvernööri Fabian Steinheil oli toiminut vuonna 1809 tätä seikkaa ajatellen Turun seurustelulaitoksen (tanssiseuran) alullepanijana ja tästä seurasi Turun seurahuoneen (nykyisin kaupungintalo) toteuttaminen. Oman huoneiston rakentamiseen tähdänneen yhtiön ensimmäinen keräyslista oli ranskaksi! Alkuperäinen Charles Bassin piirtämä seurahuonerakennus (rakennettu 1815-1816) oli klassistinen ja empire-tyylinen.

Professori V. V. Pochljobkinin mukaan venäläisten aatelimiesten ja upseerien oli paremman seuran puutteessa tyydyttävä Turun kauppiaista ja porvareista koostuvaan tanssiaisseuraan, mitä ei voitu ajatellakaan kotona Venäjällä koska säätyluokkien sekoittaminen ei ollut siellä tapana.

Mainittakoon sekin, että Fabian Steinheil puuhasi vuonna 1814 Turkuun seuranäyttämöäkin ja tämänkin seikan taustalla oli huoli venäläisten upseerien huvittelumahdolisuuksista Turussa.

1800-luvun lopulla ja vuosisadan vaihteessa säätyryhmät Venäjällä olivat yläluokka (perintöaateli), keskiluokka (puoliaateli ja papisto) sekä kansa (kaupunkilaiset ja maalaiset). Virkahierarkiassa oli tuolloin 14 porrasta.

Vaikutuksia tarkastellessani tavoitteenani on siis asettaa aiheeni laajempiin yhteyksiin ja kurkistaa samalla pintaa syvemmälle. Rakentamisen tulkinta edellyttää juuri tällaista näkökulmaa. Se voi johtaa samalla esimerkiksi filosofisiin ja yhteiskunnallisiin pohdintoihin.

Mikä ja millainen vaikutus?

Puhuttaessa Venäjän ja Pietarin vaikutuksesta Turun rakentamiseen aiheeseen saattaa liittyä esimerkiksi Turun varhaishistorian sekä kaavoitusvaiheiden käsittelemistä sekä erilaisten rakennusteknisten ratkaisujen, talotyyppien sekä tyylisuuntausten kuvausta. Kuvattaviin tyylisuuntauksiin saattaisi kuulua esimerkiksi uusklassismi ja empire, kertaustyylit sekä myös esimerkiksi moderni arkkitehtuuri.

Vaikutus on saattanut olla myös hyvin erikoinen. Esimerkiksi ison vihan aikana Pietaria rakennettaessa venäläiset sotilaat hajottivat Turun taloja ja kuljettivat tiilet Pietarin rakennusaineiksi. Ruissalon tammipuita on kaadettu ja kuljetettu puutavarana Pietariin. Kenraalikuvernööri kehotti vuonna 1858 Turun maistraattia ”huolehtimaan siitä, että kaikissa rakennuksissa ja kilvissä, joihin on kuvattu kaksipäinen kotka, tämä on vaihdettava kotkaan, joka on vahvistettu kirjelmään liitetyn piirustuksen mukainen”. Turussa on säilynyt 1800-luvun alun kaksipäinen apteekkikotka, jossa on punaisessa kentässä kullattu A (yhteys Turun kaupungin vaakunaan). Vuonna 1828 vahvistetussa Turun uudessa kaavassa oli kukkuloiden nimet venäjäksi ja ruotsiksi. 1800-luvun lopulta lähtien Turun kaduilla oli nimi kolmella eri kielellä ja ylinnä kylteissä komeili kadun venäläinen nimi. Ensimmäinen valokuva tuotiin vuoden 1839 lopulla Suomeen ja Turkuun ilmeisesti Pietarin kautta.

Vuonna 1973 varattiin tontti Vartiovuorenkadun varrelta aivan Luostarinmäen käsityöläismuseon kyljestä Neuvostoliiton konsulaattirakennuksen rakentamista silmällä pitäen. Paikalta purettiin alueen ainoa huvilatyyppinen rakennus ja talon tausta juonsi alueelle 1920-luvun alussa laadittuun huvila-asemakaavaan.

Venäjän ja Pietarin vaikutus Turun rakentamiseen voi paljastua erilaisten alue- ja rakennustyyppien (toiminnot, tyyli, tekniset ratkaisut) yhteydessä. Kyseisiin tyyppeihin voisi lukeutua mm. kasarmi-, vankila-, sairaala- ja asuntoalueet. Venäjän vaikutus voi ilmetä myös esimerkiksi liike-, teollisuus-, rautatie- ja satamarakennusten tutkimisen yhteydessä. Palo- ja poliisiasemat, koulut, kirjastot, hotellit, kauppabasaarit, kauppahallit, seurahuoneet ja kylpylät saattaisivat myös olla tutkimisen arvoisia kohteita. Edelleen vaikutus voisi paljastua esimerkiksi kaasu- ja sähkölaitosten yhteydessä sekä sillanrakentamista. puistoarkkitehtuuria sekä kadunrakentamista ja -kalustamista tarkasteltaessa. En voi luonnollisestikaan käydä läpi näitä kaikkia kohteita. Tavoitteenani on kuitenkin osoittaa muutamien esimerkkien avulla se, että Venäjän vaikutus on todella tapahtunut ja miten se on tapahtunut.

Venäläinen kulttuuri on lahjoittanut maailmalle myös monia modernin taiteen ja arkkitehtuurin uranuurtajia. Maalareista mainittakoon tässä yhteydessä Wassily Kandinsky sekä Kasimir Malewitsch. Heti Venäjän vallankumouksen (1917) jälkeen ilmeni myös arkkitehtuurin alueella moderneja virtauksia. Niiden kehittäjistä mainittakoon von Tatlin (”Denkmal der Dritten Internationale”, Denkmal, 1920) sekä von El Lissitzky (”Wolkenbugel”, Hochhaus, 1924). Arkkitehdit saivat vaikutteita taiteilijoilta kuten Malewitschilta. Jätän kuitenkin kokonaan käsittelemättä modernin venäläisen taiteen ja arkkitehtuurin vaikutuksen maamme arkkitehtuurikehitykseen.

Luokittelisin Venäjän ja Pietarin vaikutuksen Turun kaupunkitilaan seuraavasti (vaikutustyypit, suluissa esimerkki):

-kulttuurivaikutus (ortodoksisen kirkon toteuttaminen päätorille/uudentyyppiset seremoniat kaupunkitilassa)
-politiikka- ja hallintovaikutus (käsky laatia Turkuun uusi paloturvallinen säännönmukainen ruutukaava, uusi lainsäädäntö ja uudet määräykset)
-tieto- tai tietotaitovaikutus (esimerkiksi venäläisten historiankirjoittajien ja arkeologien tekemien tutkimusten vaikutus Suomessa vallitsevien käsitysten uudistumiseen)
-aluesuunnitteluvaikutus (Engelin piirtämä ruutukaava ja sitä seurannut kaupunkimiljöön muutos)
-rakennustyylivaikutus (rakennusten empire-arkkitehtuuri)
-rakennustyyppivaikutus (kokonaan uusi talotyyppi, vankila)
-talokopiovaikutus (kopio jonkun toisen rakennuksen muodosta, taustalla mallikirja tms., Gylich ja ”Sobranie Fasadov”-mallikirja)
-rakennustekniikkavaikutus (uusi rakennustekniikka, uudet rakenteet materiaalit jne.)

Välillä on haluttu eräällä tavalla salata tai kieltää joku tapahtunut vaikutus (vaikutuskielto). Esimerkiksi tutkijoiden kirjoituksissa Koroisten niemestä näkyy mielestäni usein asenne, jossa vältellään ja vähätellään venäläisvaikutusta alueella. Toisaalta pietarilaiset eivät ymmärtääkseni ole juurikaan tietoisia Nevan suiston inkeriläisvaikutuksesta sekä Pietarista ennen Pietaria eli alueelle ensin 1600-luvun alussa rakennetusta ruotsalais-suomalaisesta linnoituksesta ja kaupungista (Nyen eli Kantsi). Neuvostoliiton aikana Viipuri oli neuvostoliittolaisten mielestä ”vanha venäläinen kaupunki”. Syyt menneisyyden vääristelemiseen tai kieltämiseen ovat olleet yleensä poliittiset.

Länsimainen arkkitehtuuri pohjautuu kuitenkin yhteiseen perintöön. Rakentamisen taustalla on aina vuorovaikutus. Eri osapuolet tarjoavat siinä toinen toisilleen erilaisia elementtejä. Välillä nuo elementit ovat henkisiä, välillä muodoiltaan fyysisiä. Esimerkiksi Pohjois-Eurooppaan asti juurtuneen satulakatolla varustetun hirsikodan on sanottu juontavan Antiikin asuntorakentamiseen (varhaiskreikkalaiseen megaron-tyyppiin)

Professori Tore Tallqvist on kirjoittanut Porvoosta kuinka kaupunki on muotoutunut sekä läntisten että itäisten vaikutteiden alaisena ja kuinka Porvoon yksittäisissä rakennuksissa on samanlaisia koosteisuuden merkkejä kuin koko kaupungissa. Tallqvist kertoo "kuinka ruotsalaisesta talosta on tullut suomalainen venäläisen osuuden ansiosta". Venäläisperäisestä aineksesta hän mainitsee mm. T-ikkunan eli nk. pietarilaisikkunan.

Pietari on vaikuttanut elementeillään täkäläiseen kaupunkitilaan mutta toisaalta myös Suomi on saattanut toimimia antavana osapuolena itäiselle naapurille. Neuvostoliiton aikana suomalaiset harjoittivat maassa lähiörakentamista. Suomalaiset arkkitehdit ovat osallistuneet äskettäin Pietarin Nevskiy prospektin uudistamiseen länsimaiseksi kauppakaduksi. Suomalainen sukujuuriltaan pietarilainen toisinajattelija-arkkitehti Ossian von Konow on markkinoinut Pietarin seudulle puutarha- ja nauhakaupunkiaatetta luotijunineen. Hänen esittämänsä utopia on hyvä vastaveto Neuvostoliiton aikana rakennetuille ylisuurille betonilähiöille.

Turun rakentaminen on saanut luonnollisesti vaikutteita monelta eri suunnalta. Pari esimerkkiä. Ruotsinvallan aikaisen raatikaupungin (sunniteltu noin 1320) yhtenä esikuvana on nähty Danzigin asemakaava. Siinä pitkänomaisen torin yläpäässä on raatihuone ja torin alapää liittyy jokeen (vesiyhteyteen). Turun tuomiokirkon ensimmäisen rakennusvaiheen (noin 1250-60) on otaksuttu tapahtuneen saksalaisten kauppiaiden toimesta. Alkuperäistä ns. kirkkokaupunkia laajennettiin Turussa 1300-luvun alussa ns. raatikaupunginosalla. Vanhan Porvoon kaupunkirakenteen laajentamisen on oletettu tapahtuneen keskiajalla Turun mallin mukaisesti (Jukka Paaso ja C. J. Gardberg).

Turun kaupunginkirjaston (1901-1903) esikuvana on puolestaan ollut Tukholman Ritarihuone. Rakennuspiirustukset pohjautuvat suunnittelukilpailuun ja sen palkintolautakunta kokoontui Tukholmassa. Talo toteutettiin lahjoitusvaroin. Rakennuksen ydin on toteutettu pyöreän pohjan muotoisena ja saman tyyppisesti kuin ortodoksisessa kirkossa (vrt. myös Turun tähtitorni).

Ulkoapäin saaduilla vaikutteilla on ollut monenlaisia seurauksia. Turun palon 1827 jälkeisessä kaupungissa oli täysin eri atmosfääri kuin ennen paloa. Sen saattoi huomata yhtä lailla kaupungin arjesta, väestöstä kuin sen kaupunkikuvasta. Tässä olisi ympäristöpsykologiselle tutkimukselle mielenkiintoinen tutkimusaihe. Yhtenä tutkimuskohteena voisi olla Turku.

2. YHTEISKUNTA JA ARKKITEHTUURI

Yhteiskunnallista kehitystä ja vallankäyttöä korostava arkkitehtuurinäkemys

Georg Henrik von Wright on kirjoittanut (Edistyksen myytti), että moderni arkkitehtuuri saattaa ongelmalliseksi itse modernin idean (JP: jatkuvana virtana toistuvan uuden keksimisen ja toteuttamisen) … tämä liittyy siihen, että ”arkkitehtuuri - toisin kuin esimerkiksi musiikki tai maalaus - ei kuulu pelkästään taiteen arvoalueille. Se kuuluu myös tekniikkaan, ja täten siis luonnontieteeseen. Sillä on tämän lisäksi moraalinen, toisin sanoen sosiaalinen ulottuvuus, josta se ei voi ”puhtaiden” taiteiden lailla irtautua”. Tähän voi lisätä sen, että koska sillä on sosiaalinen ulottuvuus sillä on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus ja että se on siksi otettava huomioon myös arkkitehtuuria koskevassa historiankirjoituksessa.

Arkkitehtuurin autonomista kehitystä korostavan sekä esteettiskarakterisoivan tyylihistorian vastakohta on arkkitehtuurinäkemys, jossa painotetaan yhteiskunnallisen kehityksen ja vallankäytön merkitystä. Esimerkiksi Henrik Lilius on kirjoittanut tähän seikkaan liittyvistä näkökulmista (Arkkitehtilehti 4/80).

Arkkitehtuurin historiaa on kirjoitettu perinteisesti ns.tyylihistoriana. Lilius mainitsee tyylihistorian puutteina sen, että siinä otetaan tutkimusta ohjaavaksi kriteeriksi estettinen kvalitetti ja intentio (1), tyylihistoriassa arkkitehtoninen muoto tajutaan autonomisena ilmiönä (yhteiskuntakehitystä ei ole pidetty siinä tulkinnan kokonaisvaltaisena lähtökohtana) (2) sekä kolmantena puutteena sen, että estettis-karakterisoivassa tyylihistoriassa on vähäinen kiinnostus arkkitehtuurin toiminnalliseen luonteeseen (3). Monet seikat kuten suunnittelijat yhtenä sosiaalisena kenttänä sekä rakentamisen poliittiset, sosiaaliset ja taloudelliset edellytykset on jätetty siksi vähemmälle huomiolle.

Yhteiskunnallis-poliittinen vallankäytön merkitys yhtenä muodonannon vaikuttajana on ollut erityisen korostunut aluesuunnittelun kohdalla. Sama piirre on kuitenkin havaittavissa myös rakennussuunnittelun kohdalla. Venäjän ja Pietarin vaikutusta Turun rakentamiseen tutkittaessa yhteiskunnallisten seikkojen merkitys rakentamisessa on hyvin selvästi todettavissa. Muutama esimerkki valaisee aihetta.

Turun palon jälkeen kaupunkiin määrättiin laadittavaksi kokonaan uudentyyppinen asemakaava. Samassa yhteydessä kiellettiin rakentamasta Turkuun Ruotsin vallan aikaisia talotyyppejä. Niiden sijasta oli toteutettava uuden hallitsijan arkkitehtuuri-ihanteisiin pohjautuvia taloja.

Venäjän hallitsijat Pietari Suuresta lähtien olivat usein hyvin perehtyneitä rakentamiseen. Esimerkiksi Helsingin keskustan suunnittelun yhteydessä keisarin tiedetään tutkineen talojen suunnitelmia ja määränneen niihin muutoksia. Esimerkiksi vankiloiden sekä monien muiden julkisten rakennusten perustamisen ja suunnittelun taustalla on ollut yhteiskunnallista ajattelua ja ideologiaa. Rakennusjärjestyksiä on käytetty myös yleisen järjestyksen ylläpidon välineenä. Eduskunnan hyväksymä rakennuslainsäädäntö asettaa koko joukon reunaehtoja suunnittelulle ja rakentamiselle. Syy siihen miksi Turussa ei ole kaikista uusimman tyylisuuntauksen eli postmodernin arkkitehtuurin malliesimerkkejä juontaa uusimpaan paikalliseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

Jotta voisi ymmärtää syvällisemmin kaupunkien kaavoituksen sekä kaupungeissa toteutetun rakentamisen taustoja yhtenä edellytyksenä on se, että ymmärtää kunkin aikakauden poliittis-hallinnollista elämää sekä esimerkiksi rakennushallinnon vaiheita. Näyttää siltä, että muodon syntyä analysoitaessa toisinaan on jätetty myös täysin tietoisesti mainitsematta rakennukseen kiinteästi liittyneitä yhteiskunnallisia ilmiöitä tai rakennuksen suunnittelija. Eikö nykyaikainen historiankirjoitus olekaan aina objektiivista?

Esimerkiksi Turun piirirakennustoimiston historiaa kuvaavassa kirjassa ”Julkista rakentamista ja ylläpitoa” (kirjoittanut Jari Lybeck) arkkitehti Stefan Michailowista (1866-1947) kerrotaan Kakolan vankilan yhteydessä jostain syystä pelkästään, että Michailow olisi ainoastaan johtanut kuritushuoneen yhteyteen rakennetun mielisairaalan ja uuden selliosaston täitä sekä että Michailow olisi ollut pelkästään hyvin perehtynyt vankilasuunnitteluun. Sitä ei sanota, että Michailow suunnitteli (1908-1911) mäelle useita rakennuksia mukaan lukien Kakolan kaikista isoimman vankilarakennuksen eli mainitun länsiselliosaston. Sitä vastoin esimerkiksi Turun kaupungin Keskustan rakennussuojelun vaihekaavassa (vuodelta 1984) Michailow mainitaan mm. länsiselliosaston suunnittelijana.

Vuonna 1902 määrättiin, että ylihallituksen vakinaisiin virkoihin valittaisiin ainoastaan venäjänkielen taitoisia ja vuonna 1908 alkanut toinen sortokausi heijastui Jari Lybeckin mukaan myös Turun lääninrakennuskonttorin toimintaan. Se heijastui luonnollisesti myös moneen muuhun. Esimerkiksi luotsilaitoksen venäläistämisen alettua vuonna 1912 Turun Pikisaarelle jäi yksi ainoa luotsi palvelemaan ns. ”rysslotsina”. Jo vuonna 1903 keisari oli määrännyt, että luotsinvirkoja täytettäessä etusijalle on asetettava venäjänkielen taitoiset luotsit. Se oli Venäjän merivoimien takia tärkeä seikka.

Ensimmäiset merkit sortokauden eli venäläistämiskauden alkamisesta alkoivat näkyä jo 1880-luvulla (ensimmäinen sortokausi oli varsinaisesti 1899-1905).

Termillä klassinen luonnehditaan ensisijaisesti antiikin Kreikan ja Rooman kulttuuria ja taidetta. Termillä klassismi viitataan taidesuuntiin, jotka käyttivät klassisia muotoaiheita. 1800-luvulla klassismia käytettiin romantiikan vastakohtana. Uusklassillisuus ja empire (kuten ranskalainen uusklassinen tyyli) hakeutuivat toisin kuin barokki ja rokokoo lähemmäs antiikin alkuperäismuotoja. Klassillisuus on selkeää, älyllistä ja ankaraa. Sitä vastoin rokokoo on tunteellista ja leikillistä.

Kulttuurien ominaispiirteitä tutkineen Touko Voutilaisen mukaan antiikissa kreikkalaisen tiedonkäsityksen ja arkkitehtuurin piirteisiin kuuluvat mm. staattisuus, esineellisyys ja äärellisyys. Sitä vastoin esimerkiksi keskiajan ajatusmaailmalle ja arkkitehtuurille (gotiikka) on tyypillistä dynaamisuus. Jan Gympelin mukaan klassiset muotoperiaatteet kuvastivat levollisuutta, ankaruutta ja ylevyyttä. Ne olivat ilmaisemassa niiden aatteiden tai tehtävien ”suuruutta”, joita rakennuksen oli tarkoitus edustaa. Vakavamielinen uusklassismi kuvasi hyvin ikuisesti jatkuvaksi ajateltua lujatahtoista keisarillista valtaa.

Termillä empire (empire=”keisarikunta) viitataan uusklassiseen tyyliin. Suomessa pietarilaiseen empireen siirtyminen kustavilaisesta uusklassismista tapahtui Carl Ludvig Engelin vaikutuksesta. Uusklassismin palladiolaiseen suuntaukseen sitoutunut pietarilainen empire (keisarityyli) tuli leimaamaan erityisesti Helsingin uudistettua kaupunkikuvaa. Turun Kauppatorin varrella kaupungin parhaalla paikalla sijaitseva venäläisille rakennettu Engelin piirtämä empirerakennus Ortodoksinen kirkko (rakennettu 1834-36, 1846) on erinomainen esimerkki pietarilaisen empiren vaikutuksesta Suomessa.

Viime vuosisadan empiretyylin (keisarityylin) tehtävänä oli tukea ja ylläpitää kokonaista aristokraattista kulttuuria. Uusklassismi oli valistus- ja vallankumousajan arkkitehtuuria. Uskottiin, että myös rakennetun ympäristön avulla oli mahdollista ohjata ihmistä toimimaan järkevästi ja moraalisesti. Empiren markkinoinnin taustalla oli oman aikakautensa rationaalisuus.

Ranskalaista apotti Marc-Antoine Laugier`ta pidetään rationalistisen arkkitehtuurin oppi-isänä. Vuonna 1753 kirjoittamassaan esseessä hän vaati, että taiteilijan tulee pyrkiä perustelemaan järkiperäisesti kaikki mitä hän tekee ja arkkitehtuurin tulee rakentua niin, ettei yhtäkään osaa voi poistaa rakennuksen sortumatta. Eräs syy rationalistisen rakentamisen suosimiseen on ollut taloudellinen ajattelu.

Rationalismin perinne on jatkunut päiviimme asti. Rationalismin kulttuuri on kukkinut myös uusimmassa rakennus- ja aluesuunnittelussa. Aluerakentaminen eli uusien kerrostalolähiöiden nopea massiivinen tuotanto 1960- ja 1970-luvuita lähtien on tästä hyvä esimerkki.

Miten teolliseen rakentamiseen perustuva moderni metsälähiö on selitettävissä? Lähiönkin suunnitteluideologiset juuret juontavat valistuksen filosofiaan ja kaupunkimalleihin (esimerkiksi Claude-Nicollas Ledouxin suunnitelmat). Niihin on liittynyt teollistumisen huomioon ottaminen sekä luontoyhteyden korostaminen.

Lähiö: kuluta ja hylkää

Johanna Hankosen mukaan lähiöistymisessä oli kyse suurtuotanto-organisaation (siis erään taloudellisen systeemin) omiin tarpeisiinsa kehittämän suunnittelujärjestelmän läpimurrosta. Erään toisen selityksen mukaan lähiöt rakennettiin teollisen yhteiskunnan palkkatyövoiman asuttamista ja uusintamista varten (Paavo Viirkorpi).

Lähiöiden rakentamisen taustalla on ollut iso yhteiskuntapoliittinen projekti ja utopia paremmasta maailmasta massoille. Lähiörakentaminen on suoraa jatkoa valituksen julistukselle ja rakentaminen on ilmentänyt samalla modernia vallankäyttöä. Lähiöarkkitehtuurille kuten muullekin modernille arkkitehtuurille on ollut tyypillistä rationalismin korostaminen, hierarkian hylkääminen ja identiteetin puuttuminen. Kaikki talot näyttäytyvät siinä käyttötarkoituksesta riippumatta samanlaisina (nimettöminä).

Mikäli nykyistä lähiöongelmaa ei osata ratkaista millaisia yhteiskunnallisia seurauksia sillä saattaisi olla? Saattako rationalismin pohjata suunnitellulle lähiölle käydä lopulta samalla tavalla kuin voi käydä tietämiselle (tieto ja kaikkinainen edistys). Tiedon kaksinaisluonnehan varoittaa meitä siitä, että tiedon käyttö voi johtaa lopulta onnettomuuksiin ja tuhoon.

Modernin nykykulttuurin kehitys jaetaan usein seuraavaan kolmeen päävaiheeseen: esimoderni (maatalousyhteiskunnan ja käsityön kausi) , moderni (savupiipputeollisuuden ja massakulttuurin kausi) ja postmoderni (jälki- tai myöhäismoderni, tietoyhteiskuntakausi). Nykyiselle myöhäismodernin vaiheelle on tyypillistä mm. kansainvälistyminen, markkinatalouden korostuminen, nopea tietotekninen kehitys sekä individualismi. Tämän kehityksen jäljet näkyvä erittäin selkeästi uusimmassa taiteessa ja arkkitehtuurissa. Arkkitehtuurissa on samalla otettu käyttöön uudestaan mm. klassismiin (kaupungin traditioon) viittaavia aiheita. Uusiin suunnitteluihanteisiin kuuluu mm. aksiaalisuuden, symmetrian ja umpikorttelin suosiminen sekä loistokkuuden korostaminen entisin tehokeinoin.

Charles Jencksin mukaan postmodernia arkkitehtuuri voi kuvata sanapareilla elitistinen-populaari sekä uusi-vanha. Postmodernin arkkitehtuurin nousun taustalla on mm. se, että modernismin mukainen arkkitehtuuri ei niveltynyt luontevasti historialliseen kaupunkirakenteeseen (jyrkkä katkos suhteessa kaupungin jatkuvuuteen) eikä se saavuttanut koskaan käyttäjien täysin varauksetonta suosiota (se jäi käyttäjille vieraaksi).

Uusien postmodernien rakennusten ja asuntoalueiden rakentaminen on merkinnyt sitä, että vanhat harmaat modernismin massarakentamisihanteiden synnyttämät betonilähiöt ovat jäämässä postmodernin tyylin varjoon. Samaan aikaan syventynyt segregaatio (ei-toivottava alueellinen eriytyminen) on herättänyt kysymyksen siitä mistä ilmiöstä parhaillaan tapahtuvassa muutoksessa on loppujen lopuksi kyse.

Kaupunkirakentaminen ja valta

Rakennusten suunnittelijat olivat keskiajalla usein tuntemattomia. Suunnittelijoiden nimet tulivat julkisuuteen varsinaisesti vasta renessanssin aikana. Arkkitehtien ammattikunta on Suomessa hyvin nuori (kts. Liite 1).

Missä on organisaatioita siellä on sosiaalista järjestystä ja käytetään valtaa. Koska visuaaliset järjestelmät ovat myös sosiaalisia järjestelmiä myös niihin liittyy vallankäyttöä. Uusklassismin aikaiset suunnitteluperiaatteet olivat selkeät ja jokainen arkkitehti, joka hallitsi hyvin niihin sisältyneet visuaaliset järjestelmät pääsi keisarillisen organisaation suosioon.

Sosiaalistaminen on esteettisten arvojen ja normien omaksumista ja lausumista. Sosiaaliset luokat erottuvat esteettiseltä käyttäytymiseltä toinen toisistaan. Taiteen ja arkkitehtuurin avulla luodaan yhdistäviä siteitä sosiaalisten luokkien sisälle. Näin tehtiin uusklassismin aikana ja näin tapahtuu myös tänään (moderni ja postmoderni arkkitehtuuri).

Pierre Bourdieun mukaan ihmiset toimivat sosiaalisessa maailmassa erityisillä kentillä. He toimivat vahvistaen sitä pääomaa, mikä kullakin kentällä on kaikkein arvokkainta. Tämä tavoite (voittojen maksimointi ja pääoman kasaaminen) tapahtuu siten, että ihmiset eivät ”tiedä” tai ”myönnä” tavoittelevansa voittoa tai kasaavansa pääomia. Täysin tietoisesti tapahtuva voiton tavoittelu on toisenlaista. Bourdieun kuvaama sosiologinen ominaisuus koskee luonnollisesti arkkitehtienkin ammattikuntaa ja se voi olla saavuttanut enemmän tai vähemmän voittoja.

Profession-käsite tulee latinasta ja se viittaa toi opin julistamiseen suurelle yleisölle. Profession-ammatin ominaispiirteisiin kuuluu se, että ammattitiedoilla on akateeminen status sekä että ammattiin kuuluvat noudattavat sen etiikkaa ja ovat solidaarisia toinen toisilleen.

Francine F. Rabinovitz on kuvannut eräässä artikkelissaan muutamia tutkimuksia, jotka todistavat, että perinteellinen suunnittelijoiden ammattinormisto kieltää kaiken poliittiseen aktiivisuuteen viittaavan jopa fanaattisuuteen asti.

Joka tapauksessa on itsestään selvää se, että samaan aikaan kun arkkitehdit ovat solidaarisia toinen toisilleen he ovat samaan aikaan jossain tietyssä suhteessa yhteiskunnan valtarakenteisiin ja instituutioihin. Klassismin kaudella tuohon suhteeseen sisältyi tiukkoja sääntöjä ja niiden perimmäinen tarkoitus oli lujittaa hallitsijan valtaa. Arkkitehdin oli oltava suunnittelijana erityisen solidaarinen yksinvaltiashallitsijan omaksumille visuaalisille pyrkimyksille. Tähän periaatteeseen nähden täysin vastakkaisia ratkaisuja ei saanut eikä voinut toteuttaa ainakaan laajemmin.

Ranskalainen filosofi Michel Foucault on tutustumisen arvoinen ajattelija siksi, että hän teki havaintoja myös tilasta ja fyysistä rakenteista sekä käsitteli kirjoituksissaan myös arkkitehtuuria ja kaupunkirakentamista. Foucault kuvasi samalla vallankäyttöä koskevia kysymyksiä.

Esimerkiksi kolonialismin aikana kaupunkisuunnittelusta tehtiin kiinteä osa kaikkea muuta siirtomaahallintoa. Suunnittelun tehtävänä ei ollut pelkästään kauniin ja viihtyisän elinympäristön luominen vaan myös etäisten mantereiden valloittamisen ja vieraitten kulttuurien nujertamisen palveleminen.

Foucaultin mukaan vasta 1700-luvulla kehittyi ajatus arkkitehtuurista yhteiskunnan hallinnollisten päämäärien ja hallintotekniikan osana. Tuo kehitys on jatkunut meidän päiviimme asti. Nykyisin erityisesti yleiskaavoitusta on pyritty kehittämään yleisen hallintotekniikan työkaluksi esimerkiksi lähentämällä kaavoitusta ja kuntasuunnittelua sekä kytkemällä poliittista päätöksentekoa ja markkinavoimia entistä tiiviimmin kaavan valmisteluun. Myös kaavoitusmonopolin käyttöön sisältyy valvonnan ja vallankäytön tekniikkaa. Se aiheuttaa samalla myös jatkuvia konflikteja.

1700-luvulla alkoi esiintyä poliittista kirjallisuutta yhteiskunnan ja kaupungin järjestyksestä. Niissä pohdittiin esimerkiksi epidemioiden välttämistä, kapinoiden kukistamista, kunniallista perhe-elämää, kaupungin organisointia ja hyvää asumista. Nykyajan uusina pohdinnanaiheina ovat esimerkiksi ympäristövaikutuksen arviointitekniikat, ei-toivottavan alueellisen eriytymisen torjuntakeinot (segregaatio) , sekä kommunikatiivisen suunnittelun kehittäminen.

Foucault taisteli ihmisten luokittelemista ja luokittelun mukaista organisointia vastaan (myös esimerkiksi Karl Marx syyllistyi ihmisten luokitteluun). Foucaultin tavoitteena oli paljastaa näkymättömiin kätkeytyviä valtarakenteita.

Teoksessa ”Tarkkailla ja rangaista” Foucault kuvaa julkisen teloittamisen (kohteena ihmisen ruumis) vaihtamista suljetun vankilalaitoksen hyväntahtoiseen kurittamiseen (kohteena ihmisen mieli). Näkymättömissä piilevä valvova silmä seuraa vankia jatkuvasti. Tästä kuvauksesta on lyhyt matka siirtyä havaintoon siitä, että myös vapaana liikkuvat kansalaiset (arkielielämä) on alistettu uudessa modernissa yhteiskunnassa valvontaan. Ja kansalaisten valvontaa ylläpidetään erilaisin teknikoin kohdusta hautaan. Uusin tekniikka ei ole johtanut valvonnan vähenemiseen vaan päinvastoin sen paisuttamiseen ja entisestään tehostamiseen.

Myös monet muut tutkijat ovat pohtineen valvontaa. Oscar Newman esitti 1970-luvun alussa ympäristön ja rikollisuuden yhteyttä kuvaavan käsitteen ”puolustettava tila”. Newman loi koulukunnan, joka tähtäsi rikollisuuden ehkäisyyn ympäristön suunnittelun avulla. Puolustettava tila tarjoaisi asukkaille turvaa. Oikein suunniteltu ympäristö viestittää rikollisille, että asukkaat pitävät aluetta silmällä (valvonta) ja rikos on helppo havaita ja kiinnijäämisriski suuri. Lähiöissä toteutettu ns. avoin rakentamistapa juontaa osaksi pyrkimykseen symbolisoida nyky-yhteiskunnassa vallitsevaa tasa-arvoa mutta toisaalta se muodostaa samalla tehokkaan valvontajärjestelmän. Sitä vastoin vanhoissa umpikortteleissa valvonta on usein mahdotonta ja mahdollistaa kriittisten kansalaisten harjoittaman anarkian.

Moderni kaavoitus pohjautuu valistuksen synnyttämään rationaalisuuden korostukseen sekä jatkuvan kasvun ylläpitämiseen. Professori Timo Penttilän mukaan kaupunki ei ole kuitenkaan projekti ja sitä ei voida suunnitella kokonaisuutena. Moderniin yhdyskuntasuunnitteluun sisältyy kokonaisvaltaisen hallinnan illuusio.

Kokonaisvaltainen yhdyskunta on Penttilästä pelkkä kaupunkisuunnittelijoiden pilvilinna. Penttilä suuntaa arvostelunsa erityisesti yleispiirteisen maankäytön rationaaliseen suunnitteluun. Jokainen voi tehdä omia arvioita siitä onnistuuko nykyinen kaavahallinto paremmin kuin esimerkiksi Venäjän vallan aikainen hallinto muodostamaan toimivaa yhdyskuntaa ja kaupunkia. Voittaako moderni kaavahallinto lopuksi vallitsevat ongelmat? Käykö sille lopuksi samalla tavalla kuin Venäjän monarkialle?

Kaupunki kannattaa kuitenkin suunnitella myös kokonaisuutena. Se on hallinnon kannalta välttämätöntä toimintaa. Kokonaisvaltainen suunnittelu palvelee eniten hallintoa ja vasta seuraavaksi asukkaita. Hallinnon asettamien tavoitteiden toteuttaminen aiheuttaa asukkaille usein suuria uhrauksia. Onneksi vain murto-osa tavoitteista toteutuu. Ja taloudellisten suhdanteiden jyrkkä muutos voi kaataa hetkessä koko suunnitelman.

Kaavoituksen ja kaupunkirakentamisen taustalla piilevä vallankäytön filosofia on myös hyvä lähtökohta tarkastella Venäjän ja Pietarin vaikutusta Turun rakentamiseen.

”Turun tragedia” ei suinkaan käynnistynyt Turun palosta vaan jo ennen sitä alkaneissa vallankäytön muutosprosesseissa. Lähempänä Pietaria sijainneesta Helsingistä tehtiin jo ennen Turun paloa maan uusi hallintokeskus eli Suomen pääkaupunki. Kaupungin älymystön oli muutettava Helsinkiin. Turun palo palveli hyvin venäläisten poliittisia päämääriä katkaista lopullisesti Turun henkiset yhteydet Ruotsiin. Kun yliopisto siirrettiin Helsinkiin Turku menetti myös sivistyskeskuksen aseman. Keisarin antaman siirtokäskyn taustalla oli yliopiston, korkeimpien virastojen sekä maan hallituksen välisen yhteyden tiivistäminen ja tarve valvoa tehokkaammin yliopistoväen toimintaa. Kun ylioppilaat olivat kapinoineet Turussa viranomaisia ja sotilaita kohtaan se tulkittiin poliittiseksi ja poliisiviranomaisille annettiin (1817) lupa pidättää ja kuulustella opiskelijoita. Tukholmaan suuntautunut Suomen rakennushallinnon päällikkö (Bassi) oli myös vaihdettava omaan Pietariin suuntautuneeseen mieheen. Turun tähtitornin suunnittelua koskeneet näkemyserot panivat tähän vauhtia.

Turku oli sitoutunut Ruotsin vallan aikaisiin traditioihin ja kaupungissa oli esiintynyt ”epäisänmaallista henkeä” (Armfelt). Tästä kaikesta haluttiin päästä nyt lopullisesti eroon.

Palon jälkeen laaditun ja Pietarin arkkitehtuuri-ihanteita toteuttaneen Engelin ruutukaavan (1828) suunnitteluperiaatteet sisälsivät seikkoja jotka heijastuivat yhtä lailla kaupungin abstrakteihin ja konkreettisiin toimintoihin kuin kaupungin fyysisiin muotoihin. Turku haluttiin kytkeä nyt kaupunkirakentamisenkin eli pietarilaisen empiren avulla osaksi keisarillista kulttuuria ja sen hallintotekniikkaa. Ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi käytettiin monia eri keinoja. Ortodoksisen kirkon rakentaminenkin Turun pääaukion keskeisimmälle paikalle palveli hyvin asetettua päämäärää.

Paloturvallisuuteen pyrkiminen oli ainoastaan yksi uuteen asemakaavaan sisältynyt suunnitteluperiaate (se liittyi konkreettisiin arvoihin ja hallitsijan hyväntahtoisuuteen). Toisena (ehkä kaikista tärkeimpänä) tavoitteena oli katkaista siteet Ruotsin vallan aikaiseen kaupunkirakentamiseen luomalla sen tilalle venäläisten vallanpitäjien omaksumien ihanteiden mukainen uudistettu kaupunki (ympäristöpsykologinen näkökulma, uudistus liittyi poliittisiin tavoitteisiin).

Hierarkia

Suunnittelusta ja rakentamisesta on tehty aina vallankäytön väline monin eri tavoin ja keinoin. Historiallinen ja moderni rakentaminen heijastaa omaa aikakautta ja siihen liittyneitä periaatteita mutta niissä on eroista huolimatta myös paljon yhteistä. Esimerkiksi rakennusjärjestyksiä on käytetty aina myös yleisen hallintotekniikan välineenä, aikaisemmin jopa esimerkiksi kapinoitten ennaltaehkäisemiseksi ja kukistamiseksi (Haussman Pariisi).

Kaavan valmistelu suoritettaan hierarkkisen mallin pohjalta. Koko poliittinen vallankäyttö on rakentunut aina hierarkkisten systeemien varaan. Tuota hierarkkista systeemiä tuki ennen vanhaan tehokkaasti myös kaupunkirakentaminen. Venäjän vallan aikainen rakentaminen on tästä hyvä esimerkki. Klassistinen arkkitehtuuriajattelu perustui Venäjän vallan aikana rakennusten ja ihmisten hierarkkiseen luokitteluun.

Moderni niin kutsuttu avoin rakentaminen pyrki hävittämään rakennetun ympäristön hierarkkisuuspiirteet koska niiden katsottiin viittaavan menneisyyden rakenteisiin. Postmoderni tyyli on kuitenkin palauttanut hierarkkisuuden arkkitehtonisen luomisen yhdeksi tehokeinoksi. Se on samalla osa kaikkea muuta jälkimodernia alueiden ja ihmisen kahtia jakamista.

Pekka Kärki on kirjoittanut (Arkkitehti 3/71) siitä kuinka 1800-luvun suomalaisessa empirekaupungissa (Porvoossa) aita, portti ja valeikkunoilla naamioitu ulkorakennus oli alistettu tontin päärakennukselle ja katulinjalle, nämä edelleen kaupunginosalle ja koko kaupungille ja kuinka kaupungin arkkitehtuurista johtivat linjat koko maan aktuelleihin kaupunkirakentamispyrkimyksiin ja sitä edelleen venäläisiin ja eurooppalaisiin arkkitehtuuritavoitteisiin. Kaupungin kaikki yksittäiset elementit alistettiin tietyn kokonaisuuden osiksi. Tähän on vielä lisättävä kaupunkien välinen hierarkkia (esimerkiksi Pietari-Helsinki-Turku) sekä se, että ylimpänä tässä hierarkkisessa järjestelmässä oli Pietarin kaupunki ja siellä asunut ja vaikuttanut Venäjän keisari.

Esimerkiksi Porvoossa itse keisari määräsi laadittavaksi kaupunkiin uusi ”venäläinen” asemakaava. Jarkko Sinisalo on kirjoittanut kirjoituksessa ”Pietari ja Suomen rakennustaide 1800-luvun alkupuoliskolla” siitä kuinka Venäjän keisari saattoi puuttua itse myös rakennusten arkkitehtuuriin tarkistamalla suunnitelmia ja ehdottamalla niihin muutoksia. Hallitsijan muutosesitykset saattoivat koskea esimerkiksi vaatimusta käyttää rakennuksessa aivan tiettyjä täysplastisia pylväitä.

Esimerkiksi Aleksanteri I sekä Nikolai I olivat molemmat arkkitehtuurin kysymyksiin hyvin perehtyneitä hallitsijoita ja vaikuttivat mm. Helsingin uudelleenrakentamiseen.

3. VENÄJÄN JA PIETARIN VAIKUTUS

Poliittinen hallintojärjestelmä autonomian kaudella

Vuonna 1809 Suomi irrotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjän yhteyteen autonomisena suuriruhtinaskuntana. Venäläiset joukot olivat ylittäneet Suomen rajan jo helmikuussa 1808 ja samana vuonna turkulaistenkin oli vannottava uskollisuudenvala keisaria kohtaan.

Tämä valtiollinen ja poliittinen muutos vaikutti lähes kaikkeen. Sillä oli Suomelle myös paljon positiivista vaikutusta. Taloudellinen kasvu ja teollistuminen pääsi varsinaisesti vasta nyt maassamme vauhtiin. Ruotsinvallan aikana kasvu oli ollut verkkaista.

Suomen teollistumisvaiheeseen kuului rautatien rakentaminen. Ensimmäinen rata Helsinki-Hämeenlinna valmistui 1862. Strategisesti erityisen tärkeä yhteys oli Pietarin ja Riihimäen välinen rata (1870). Venäjän ja Suomen rataverkossa oli sama raideleveys. Tämä liittyi oleellisesti siihen, että raideverkon suunnittelussa kiinnitetiin huomiota myös sotilaallisiin käyttömahdollisuuksiin (joukkojen ja kaluston nopea siirtäminen). Helsinki oli Suomen rataverkon keskus. Turku-Toijala rata valmistui 1876 ja se muodosti Helsingistä pohjoiseen johtaneen radan sivuhaara. Karjaan rata avattiin vasta 1899.

Suomen valtiolaitosten perustaminen käynnistettiin 1800-luvun alussa Turussa. Maahan perustettiin hallituskonselji (nimi muutettiin myöhemmin senaatiksi). Hallinnon muihin elementteihin kuului mm. keskusvirastot sekä kenraalikuvernööri. Valtionhallinto keskitettiin myöhemmin Helsinkiin. Myös yliopiston siirtoon Turusta Helsinkiin vaikutti poliittiset syyt.

Venäjä pyrki olemaan valistuneen yksinvaltiuden maa. Se suosi valistuskirjailijoita ja osti Voltairen jäämistönkin maahan. Voltairen mielestä itsevaltius olisi paras ja tehokkain hallitustapa, mikäli hallitsija olisi valistunut. Venäjään yhdistettynä Suomi kuului siihen konservattiviseen Eurooppaan, joka ylläpiti Wienin kongressin perintöä jatkaen "valistuneen itsevaltiuden" aikaisia ihanteita. Venäjä suhtautui kielteisesti Napoleonin ajan nostamiin kansallisiin ja demokraattisiin virtauksiin.

Keisari Aleksanteri I:stä on totuttu pitämään vapaamielisenä hallitsijana. Mieliala Suomea kohtaan oli kuitenkin Pietarin korkeimmissa piireissä Aleksanteri I:n hallitusajan lopulla vihamielinen. Vuonna 1823 maahamme nimitettiin uusi (jo viides) kenraalikuvernööri Arseni Zakrevski. Hänestä tuli Suomen hallituksen tärkein henkilö, jonka rinnalla niin valtiosihteeri kuin senaattikin menettivät merkitystään. Lujaotteisen Zakrevskin vallankäyttö perustui siihen, että hän saattoi esitellä Suomen asioita suoraan keisarille. Zakrevski suhtautui Suomeen vihamielisen ennakkoluuloisesti. Uusi kenraalikuvernööri nimitettiin vuonna 1831. Sitä ennen vuonna 1825 valtaan oli astunut uusi keisari Nikolai I.

Suomen rakennushallintojärjestelmä autonomian kaudella

1800-luvun alun Venäjällä rakennettiin ahkerammin kuin missään muussa Euroopan maassa. Suomikin pääsi Venäjään liittämisen ansiosta osalliseksi keisarillisen Venäjän panoksista ajan arkkitehtuuriin.

Vuonna 1811 perustettiin kruunun rakennustointa johtamaan ns. intendentinkonttori. Sen ensimmäinen päällikkö oli Bassi. Vuonna 1821 konttori muutti Turusta Helsinkiin. Bassin erottua vuonna 1824 virasta hänen tilalle asti Engel (elinvuodet 1778-1840, kävi arkkitehtikoulun Berliinissä).

Bassin syrjäyttämiseen konttorin päällikön paikalta vaikutti Turun tähtitornin suunnittelua koskeneet näkemyserot. Rakennus toteutettiin Engelin eikä Bassin suunnitelmien mukaan. Helena Soiri-Snellmanin mukaan Bassin syrjäyttämisellä haluttiin ilmeisesti osoittaa kustavilaisen klassismin olevan vanhanaikaista ja pietarilaisvaikutteisen empiren olevan keisarikunnan hyväksymää arkkitehtuuria. Turun Akatemiatalo (rakennettu 1802-15) on Turun tunnetuin uutta ruotsalaista arkkitehtuuria eli kustavilaista uusklassismia edustava rakennus. Sixten Ringbomin mukaan Engel edusti arkkitehtina "blandning av preussisk hellenism osh Peterburgsempire".

Engeliä seurasi vuonna 1841 Lohrman (virassa 1841-1867). Vuonna 1848 rakennushallinto hajautettiin (piiriorganisaation luominen) ja samalla perustettiin lääninarkkitehtien virat. Lääninarkkitehdit nimitti keisari kenraalikuvernöörin ehdollepanosta. Intendentti sai antaa asiassa ainoastaan lausunnon. Vuonna 1852 perustettiin Turun ja Porin lääniin ensimmäinen lääninarkkitehdin virka. Virkaan valittiin Chiewitz. Hyvin merkittävä osa hänen työstä kului sotaväen rakennusten parissa. Vuonna 1865 annettiin intendentinkonttorista uusi ohjesääntö. Yleisten rakennusten ylihallituksen sekä lääninrakennuskonttoreiden tehtävänä oli nyt suunnitella ja valvoa kruunun rakennustoimintaa.

Pietari ennen Pietaria

Nevan suistoalue, johon alettiin rakentaa 1700-luvun alussa Pietarin kaupunkia, on kuulunut Inkerinmaahan. Alueella on ollut yli sata inkeriläistä kylää.

Inkerinmaa liitettiin Solbovan rauhassa 1617 Ruotsiin. Ruotsi-Suomi toimi sen jälkeen alueella länsimaista kulttuurivaikutusta tarjoavana osapuolena sillä paikalla vaikutti myös kaupunkilaitos.

Jonkin matkaa Nevan suistosta itään Nevasta (Nyen) haarautuu Ohtan-niminen sivujoki (Swarte Ån). Ohtajoen suulle on perustettu jo keskiajalla linnakkeita. Kun ruotsalaiset saivat jälleen kerran Nevajoen haltuunsa 1600-luvulla he alkoivat rakentaa alueelle linnoitusta.

Nyenin kaupunki, josta Saulo Kepsu arvelee käytetyn kansan suussa nimeä ”Kantsi” sai privilegiot vuonna 1642 mutta kaupunkiasutusta oli ollut alueella jo sitä ennen. Nimi Nyen on muodostettu joennimen Neva pohjalla. Kantsin kaupungissa oli myös mm. kirkko. Vuonna 1641 kaupungissa oli 384 henkikirjoitettua asukasta. Väestö oli voittopuolisesti suomalainen. Lisäksi oli saksalaisia. ruotsalaisia ja ortodokseja. Elinkeinorakenne oli hyvin kirjava. Nyen kaupunki ja sen linnoitus hävitettiin maan tasalle Suuren Pohjan sodan aikana heti 1700-luvun alussa.

Pietari Suuri

Turkulaiset saavat kiittää Pietari Suurta siitä, että Pietarin hankkima aikansa moderni länsimainen kulttuurivaikutus levisi Turkuun asti.

Pietari Suuri alkoi rakennuttaa Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1703 linnoitusta Nevan suiston Jänissaarelle. Hän päätti perustaa samaan paikkaan Venäjän uuden pääkaupungin. Pietari kasvoi myöhemmin yhdeksi Euroopan suurimmista metropoleista.

Pietari suurta pidetään Venäjän uudistajana ja eurooppalaistajana. Venäjän länsimaalaistumiskehitys alkoi kuitenkin jo ennen häntä. Pietari Suuren nerous oli siinä, että hän ei tilannut lännestä pelkästään modernia sotatekniikkaa ja aseita vaan myös esimerkiksi kulttuuria ja sivistystä. Hän tajusi, että pelkät kosmiset uudistukset eivät riitä. Hän vaati alamaisiltaan länsimaisia tapoja ja pukeutumista. Hän pakotti ylimystön rakentamaan talonsa länsimaisten mallien mukaisesti. Hän valvoi reformien läpivientiä ja rankaisi niskoittelijoita omakätisesti pampullaan.

Pietari Suuri piirsi itse kaupungin asemakaavankin. Kaupunkisuunnitelma oli elimellinen osa muuta uudistusstrategiaa. Asemakaavan yksityiskohtainen analysointi muodostaisi lukunsa mutta jätän sen tekemättä tässä yhteydessä.

Hän kutsui Pietariin koko joukon lahjakkaita länsimaisia teknikkoja ja arkkitehteja esimerkiksi ranskasta ja italiasta. Pietarista rakentui näin arkkitehtuuriltaan täysin länsimainen kaupunki. Ja Pietarin kautta tuon ajan arkkitehtuuri kulkeutui ensin Helsinkiin saakka.

Pietari rakenettiin barokin ja uusklassismin hengessä. Tyypillisesti venäläistä barokkia edusti esimerkiksi Talvipalatsi (B. F. Rastrelli). Pietarilaista uusklassismia eli empireä edusti puolestaan esimerkiksi Amiraliteetti (A. Zaharov).

Pietari Suuri toi Venäjälle eurooppalaisen arkkitehtuurin instituution. Venäjänkieleen tuodut uudet termit ”arkkitehti” ja ”arkkitehtuuri” tarkoittivat nimenomaisesti klassistista eurooppalaisiin klassikkoteoksiin perustunutta ajattelu- ja suunnittelutapaa. Klassisitinen arkkitehtuuri oli väline, jolla luoda ulospäin kuva ”hyvin järjestetystä poliisivaltiosta”. Klassismissa oli kyse kokonaisesta aristokraattisesta kulttuurista ei vain rakennustyylistä. Termi ”säännönmukaisuus” oli Pietari Suuren aikana käyttöön tullut arkkitehtuuritermi (Sirpa Haila).

Suomalaisten taipumus pyrkiä yhtenäisyyteen ja säännönmukaisuuteen (esimerkiksi ruutukaavan ihaileminen, teollinen lähiörakentaminen ja kansalaisten yhtenäistäminen) on iskostunut tänne ehkä eniten keisarillisen Venäjän vallan vaikutuksesta. Esimerkiksi ruutukaavaihanneta tavoiteltiin Suomessa kuitenkin jo Ruotsin vallan aikana.

Domenico Trezzini toimi vuodesta 1707 lähtien Venäjän ensimmäisenä arkkitehtuurin opettajana. Opetus sisälsi paljon valmiiden piirustusten kopiointia.

Helsinki - (uusi) kansallinen symboli

Pian vuoden 1809 jälkeen, vuonna 1812 Helsinki määrättiin maan pääkaupungiksi. Seitsemän vuotta myöhemmin muutti senaatti ja kymmenen vuotta myöhemmin myös yliopisto Turusta Helsinkiin. Vuonna 1827 tapahtui Turun palo ja samalla tuhoutui vanha Turku. Helsinki sivuutti vuonna 1840 Turun Suomen väkirikkaampana kaupunkina (18 000 as.). Vuonna 1880 Turussa oli ainoastaan 22 701 asukasta. Suomen suureksi murroskaudeksi kuvattu 1870-lukukin oli palon jälkeen Turun historiassa hiljaista aikaa.

Venäjän ja Pietarin vaikutus, keisarillinen tahto teki Helsingistä keskushallinnon virkamieskaupungin ja rakensi kaupunkiin sen arvovallan mukaiset ulkoiset puitteet. Matti Klinge on kuvannut hyvin Turun ja Helsingin eroa vuoden 1809 jälkeisessä tilanteessa. Helsingin uusi asemakaava osoitti suomalaisille ja ulkomaalaisille uuden suomalaisen valtioyksikön olemassaolon ja ”venäläisen Helsingin” rakentamisen. Klinge on kirjoittanut:

”Helsingistä tuli Suomen valtio-olemuksen symboli, luonteeltaan keisarillis-byrokraattinen, tyyliltään preussilais-balttilais-pietarilainen, kieleltään ruotsalais-venäläis-saksalainen, kun Turku oli ollut hengeltään papillis-porvarillinen, miljööltään hansagoottilaisia ja varsinkin barokki-ihanteita heijastava tiili- ja puukaupunki suomen, ruotsin ja latinan puhujineen. Turun vanha asemakaava noudatteli osin vielä luonnon mukaan kaartuvia linjoja…kapeine kujineen…kun taas Helsingin asemakaava perustui…säännönmukaisuuteen ja…tilavuuteen ja matalaan pitkittäisyyteen.”

Keisarin tahtoa noudattaen (uudelleenrakennuskomitea, Ehrenström ja Engel) Helsingin Senaatintorin aukiosta rakennettiin Suomen merkittävimmän tilamonumentti. Sen arkkitehtuurista tehtiin yhtä suureellista kuin oli Pietarin vastaava arkkitehtuuri. Pietarin vaikutusta ei voi olla huomaamatta.

Arkkitehtuuriteoriassa sanalla ”merkitysarvo” viitataan siihen, että arkkitehtuuri ilmaisee merkitysarvonsa välityksellä tarkkailijalle jotain olemuksestaan ja tämä ”jotain” on luonteeltaan muuta kuin esteettistä. Arkkitehtuurin merkitysarvoilla on useita dimensioita. Engel sovelsi Helsingin Senaatintorin suunnittelussa ainakin kahta erilaista merkitysarvodimensiota nimittäin arkkitehtonisten muotojen hierarkiaa sekä arkkitehtuuri-ikonografiaa. Ensiksi mainittu dimensio tarkoittaa sitä, että arkkitehtonisen muodon tulisi liittyä orgaanisesti niihin arvostuksiin, joita yhteiskunnassa on tietyn muodon käyttöaikana. Toinen mainittu dimensio tarkoittaa tietoisesti luotua, johonkin tiettyyn asiaan tai aatteeseen viittaavaa seikkaa.

Pylväsjärjestelmällä tarkoitetaan esimerkiksi kreikkalaiseen arkkitehtuuriin juontavaa pilarien ja niihin liittyvien palkkien rakentamistapaa. Kaikilla järjestelmän osilla oli oma nimi (esimerkiksi latinaksi abacus = nelikulmainen katelaatta). Moderni arkkitehtuuri on hävittänyt kyseisen vanhan suunnitteluperiaatteen.

Engel toteutti merkitysarvodimensioita mm. pylväsjärjestelmien avulla. Vitruvius oli määritellyt doorilaisen järjestelmän miehiseksi, joonialaisen naisellisemmaksi ja korinttilaisen koristeelliseksi. Siksi Engelin suunnitelmassa päävartioksi oli doorilaiset, senaatissa korintilaiset, yliopiston fasadissa joonialaiset pylväät. Arvokkaissa hallintorakennuksissa (Senaatinpalatsi ja päävartion kohdalle rakennettu Nikolainkirkko) tuli käyttää korinttilaista järjestelmää.

Albertin taidekäsityksen mukaan rakennusten välisessä hierarkiassa korkeimman kategorian muodostavat temppelit ja tämän on oletettu olleen syynä siihen, että Senaatintorin aukion ylin kohta eli pohjoissivusta varattiin lopuksi kirkkoa varten. Myös Turun Ortodoksinen kirkko rakennettiin aukion luoteis-pohjoissivustalle ja paikka on torin ylin kohta. Pääsisäänkäynti oli ajateltu molemmissa rakennuksissa länsisivustalle.

Kun Senaatinpalatsia on pidetty roomalaisuuteen viittavana yliopiston julkisivun on katsottu viittaavan kreikkalaiseen rakentamiseen. Rakennuksen jako keski- ja sivurisaliitteihin osoittaa sen sisätilojen hierarkkisen sijainnin. Temppelipäätyisen ja täysplastisista kolonneista koostuneen keskirisaliitin taakse sijoitettiin rakennuksen päätilat. Helsingin Senaatintorin aukion kohdalla sekä myös muissa yhteyksissä rakennuksia suunniteltiin tämän tyyppisen ajattelun pohjalta.

Turun ruutukaava 1828

Turun palo vuonna 1827 oli Skandinavian kaikkien aikojen suurin kaupunkipalo. Palosta johtuu se, että Turussa ei ole säilynyt Vanhan Porvoon kaltaista kaupunginosaa eli kokonaista vanhaa kaupunkia vanhoine taloineen ja kortteleineen.

Vuonna 1823 Suomeen nimitetty uusi kenraalikuvernööri Arseni Zakrevski toimi Turun palon jälkeen tarmokkaasti Turun auttamiseksi mutta hän suhtautui usein hyvin epäluuloisesti suomalaisiin. Zakrevski vaikutti omalta osaltaan siihen, että Turku sai huomattavaa taloudellista tukea kaupungin uudelleenrakentamiseksi.

Turun palo 1827 muodostaa taitekohdan suomalaisen puukaupungin vaiheissa. Tähän ajankohtaan päättyi klassismin perinteessä tapahtunut kaavoitus. Sen tilalle tuli Suomessa empirekaavoitus (empire=keisarikunta). Turun kaupunkirakenteessa nyt tapahtuneen muutoksen taustalla oli venäläisen vallankäytön ja hallinnon vaikutus.

Svante Dahlströn on selvittänyt yksityiskohtaisesti Turun ruutukaavan valmistelun hallinnolliset vaiheet ja vaikutukset. Osallisina valmistelussa olivat kenraalikuvernööri Zakrevski, maaherra Wallenius ja Turun porvaristo. Kaavan laati annettujen ohjeiden mukaisesti Engel (keisarin vahvistama käskykirje määräyksineen). Porvariston toivomukset hylättiin monissa keskeisissä kohdissa. Esimerkiksi toivomusta sijoittaa päätori perinteiseen vesiyhteyteen Aurajoen rantaan ei hyväksytty. Senaatti käsiteli suunnitelmaa ja Venäjän keisari vahvisti sen 15.2.1828.

Turku kaavoitettiin Venäjällä tyypillisen säännöllisen ruutukaavamallin pohjalta. Saman tyyppisiä tiukkoja ruutukaavoja laadittiin 1800-luvun Venäjällä puolisen tuhatta. Mielenkiintoinen kysymys on se saiko Engel ja jos niin miten vaikutteita noista venäläisistä ruutukaavoista Turun kaavaa valmistellessaan? Uudesta kaupungista tuli erittäin laaja matala ja väljä.

Zakrevski esitti senaatille, että kaavan laatisi Engel ja hänet määrättiin nyt ensimmäisen kerran tekemään kaavaa. Engel määrättiin matkustamaan välittömästi Turkuun mukanaan ohjeet suunnittelun pääpiirteistä. Sirpa Hailan mukaan 1700-luvun alusta 1800-luvun alkupuolelle asti Venäjällä tehtiin tyyppipiirustuksia kaupunki-, virka- ja maaseuturakennuksia varten ja että kyse oli länsimailta tuodusta uudesta rakennustyylistä ja -tekniikasta, jossa pyrittiin klassisimin keinoin säännöllisyyteen ja yhtenäisyyteen.

Henrik Lilius on selvittänyt seikkaperäisesti Turun asemakaavan rakenteen. Kaavoituksen päätavoite oli toteuttaa paloturvallisempi kaupunki. Liliuksen mukaan empirearkkitehtuuria ajatellen Turun kaavaa voidaan nimittää vain varauksellisesti empirekaavaksi. Kaavaan sisältyi kuitenkin myös arkkitehtonisia näkökulmia. Kaavan eräs periaate oli sosiaalinen differentointi ja hierarkkisuus. Kaavalla luotiin tietoisesti alueellista eriyttämistä. Kaava vaikutti myös alueiden kielelliseen jakautumiseen.

Laajat maa-alueet käsittäneessä kaavassa esitetyt ratkaisut palvelivat kaupunkirakenteen väljentämistä ja sitä kautta paloturvallisuutta. Väljentäminen johti samalla suuriin kaupunkikuvan muutoksiin. Turun aikaisempi kompakti kaupunkirakenne hävisi. Klassismin kapea ja korkea katutila vaihtui leveäksi ja matalaksi. Tiivis katuseinämä avautui ja lehtipuut työntyivät tonteilta katutilaan. Entinen pienehkö tiivis ja suljettu tori vaihtui matalan rakennuskannan reunustamaan kookkaaseen aukioon.

Kaavassa oli kahdeksan aukiota ja Engel kertoo avanneensa aukiot kaupallisista ja hygienisistä syistä. Uusi päätori, Raatihuoneentori, suunniteltiin erityisen laajaksi neliön muotoiseksi avokulmaiseksi aukioksi ilman puuistutuksia. Torin varrelle tuli rakentaa raatihuone sekä lääninhallituksen- ja hovioikeudentalo. Torista piti tulla kaavan mukaan Turun hallinnollinen keskus mutta ajatus ei toteutunut koskaan sillä aukiota tuli hallitsemaan liike-elämä. Raatihuoneentontti luovutettiin napisematta Ortodoksisen kirkon rakennuspaikaksi. Torin varteen tuli rakentamisvaiheessa lopuksi ainoastaan kaksi julkista rakennusta (Ortodoksinen kirkko ja Ruotsalainen teatteri). Toinen niistä tuli venäläisten toinen ruotsinkielisten käyttöön. Turku menetti valtiollisen hallintokeskuksen aseman Helsingille ja oman uuden kunnallisen hallintorakennuksen toteuttaminen jäi ratkaisematta. Kyseiseen käyttöön otettiin aluksi Brinkkalan talo, sitten Seurahuone (1882). Jälkimmäinen rakennus toimii edelleenkin kaupungintalona.

Tuomiokirkon viereinen entinen kaupunkialue muodostettiin kaavassa Nikolain toriksi. Aukiota reunusti suunnitelmassa lehtipuurivi. Tuomiokirkko ja akatemiatalo seisoivat aukion reunalla ns. vapaina monumentteina.

Kadut reunustettiin kaavassa järjestelmällisesti kerroksen korkuisilla puutaloilla. Lopullisessa kaavassa kivitaloalue rajattiin siltojen väliselle Rantakatujen osuuksille, päätorille ja Tuomiokirkon ympäristöön. Varakkain väestönosa sijoittui luonnollisesti tälle alueelle.

Kaavaselostuksessaan Engel sanoo lähteneensä suunnittelussa Zakrevskin katuleveyttä sekä paria muuta koskevista määräyksistä. Liliuksen mukaan Zakrevskin määrittelemä katuleveys 45 ja 30 kyynärää on tulkittava ilmeisesti venäläiseksi vaikutukseksi sillä Venäjällä oli jo 1700-luvulla alettu käyttää leveämpiä katuja (Suomessa korkeintaan 20 kyynärää). Venäjällä katu saattoi olla jopa 40 m leveä.

Tämä ei liity mielestäni päällimmäiseksi esimerkiksi maastollisiin tekijöihin vaan ennen muuta vallankäytön teknikoihin. Foucaultin filosofiassa yksinvallan olosuhteissa tilan perusyksikkö oli maa-alue territorio, jota piti valvoa, jolle piti saada aikaan tietty järjestys kuninkaan vallankäytön (nykyisin hallinto-orgaanin) ja kunnian (nykyisin imagon) ylläpitämiseksi. Tällaisten elementtien joukkoon kuului kokonainen kaupunki rakenteineen mutta myös esimerkiksi yksittäinen katutila.

Leveä katu palveli paloturvallisuutta (palo ei päässyt leviämään toiselle puolelle ylileveää katua) sekä luonnonvalon saantia (varjot). Katutilaan mahtui vaikka suuria tavarakuormia. Mutta uusi ruutukaava viivasuorine leveine katuineen palveli hyvin myös sotilaallisia tarkoitusperiä (vrt. Pariisin katulinjapuhkaisut ja siirtomaakauden ruutukaavoitus). Sotilasparaatit olivat kaduilla näyttäviä ja sotatilan vallitessa kaupunki oli helppo valloittaa (kiväärit ja tykit toimivat tehokkaimmin luotisuorissa katulinjoissa). Aukioiden avokulmaiset nurkat palvelivat samaa militaristista päämäärää.

Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa, että Engelin ruutukaava oli arkkitehtuurin kannalta (kuten Lilius on todennut) vain varauksellisesti empirekaava eli kaupunkikuvan esteettisyys oli Turun ruutukaavassa tosiasiassa taka-alalla. Engel oli kuitenkin itse tietoinen siitä vaarasta, että kaupunkikuvasta saattaa tulla yksitoikkoinen ja yhdenmukainen rakentamistapa voi johtaa siihen, että kaupunki näyttää suorastaan siirtokunnalta. Oikein rakennettuna tuhkasta nousevasta Turusta tulisi hänestä ”yksi Pohjolan kauneimmista kaupungeista” (Iina Paasikivi).

Korttelit muodostuivat neljästä (=Zakrevskin määräys) tai kuudesta tontista. Zakrevski oli määrännyt, että kortteihin on rakennettava puutarhoja. Lopullisessa korttelirakenteessa oli halki korttelin ristin muotoiset istutuskaistat lehtipuineen. Sen tarkoitus oli ehkäistä palon leviämistä tontilta toiselle tontille. Turun keskustassa ei ole säilynyt (kuten Porvoossa) yhtään ehyttä empirekorttelia mutta nykyisissä kerrostalokortteleissa kasvaa vanhoja istuettuja lehtipuita empirekauden ajoilta.

Vuonna 1856 tuli voimaan kaupunkien yleinen rakennusjärjestys. Se (asetus) teki Turun asemakaavan (1828) mukaiset normit ehdottoman sitoviksi Suomen kaavoituksen koko kentällä.

Engelin asemakaavan nimet olivat valtaosin täysin uusia (s.81). Yksi katu ristittiin kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskin mukaan Arseninkaduksi ja toinen Arsenin poikkikaduksi. Keskustassa on ollut myös arkkitehti Engeliin viittaava paikannimi Engelinpuisto (otettiin käytöön 1964) mutta kyseinen alue muutettu asuinkerrostalojen korttelialueeksi.

Turun uuden poliisijärjestyksen valmistelun yhteydessä oli ratkaistava katukilpien kieli. Kun Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 1890 uudet nimet suurelle osalle katuja, että katujen kuliin oli tulossa kolmikieliset katukilvet. Ylinnä oli kadun nimi venäjäksi, sitten suomeksi ja alinna ruotsiksi. Suomen itsenäistyttyä ylin teksti leikattiin irti kylteistä.

Uuden Turun rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset

Turun palon jälkeinen rakentaminen merkitsi empirekaupungin toteuttamista 1800-luvun jälkipuoliskolle asti. Uuden asemakaavan periaatteita ei noudatettu kuitenkaan täysin kirjaimellisesti joka kohdassa. Esimerkiksi Uuden päätorin varrelle sallittiin pystyttää kivitalojen lisäksi myös puutaloja. Pienehköjen talojen suunnittelijoina toimivat yleensä paikalliset arkkitehdit. Turkulaisen empiren päämestariksi kohosi Gylich. Empiren vaikutus näkyi Bassinkin myöhäistuotannossa (Antero Sinisalo).

Kaupungin uudelleenrakentamista silmällä pitäen asettetiin komitea. Maistraatin puolesta rakennusluvat tarkastanut komitea lakkautettiin kuitenkin jo 1843.

Eräs ruotsalainen matkailija hämmästeli Turun palon jälkeen 1830-luvulla Turkuun rakennettuja omasta mielestään suhteettoman suuria ikkunoita. Kyse oli Venäjän kautta Turkuun levinneistä empireikkunoista. Avosaumainen vaakalaudoitus tuli Suomessa muotiin empiretyylin leviämisen myötä. Suomen tultua liitetyksi Venäjään muuttui myös talojen väriskaala rikkaammaksi. Täydellisen symmetrian saavuttamiseksi valeikkunoiden käyttö oli empiretyylin yhteydessä tavallista (oma jne.). Pietarin vaikutus näkyi Turussa esimerkiksi näissä uusissa rakennusteknisissä ja esteettisissä ratkaisuissa ja muodoissa.

Matalat puutalot korostivat Kauppatorin ylisuurta kokoa ja monumentaaliaukio vaikutti aluksi suorastaan epätorimaiselta, lähes eräänlaiselta peltoaukealta. Ortodoksinen kirkko korostui siksi aluksi aukion reunalla aivan erityisesti. Koska torilta puuttui välitön vesiyhteys aukio muistutti sisämaan toria (yhteys Venäjään). Lisäksi ruutukaavan viivasuorat ”väsyttävän ylipitkät” katulinjat, joidenka perspektiivinäkymä kutistui jossain kaukana yhdeksi pisteeksi (ns. perspektiivikatu), muodosti täydellisen vastakohdan kaupungin aikaisemmalle katuverkolle.

Uuden päätorin toteuttaminen ja Aurasillan rakentaminen (1830 osittain avattava, 1845 täysin kiinteä silta) siirsi kaupunkielämän painopisteen kokonaan uudelle kohtaa. Myös Seurahuone ja Ruotsalainen teatteri sijoittuivat tälle torin ja joen yhdistäneelle uudelle akselille.

1880-luvun puolivälissä Turun talouselämä ja rakennustoiminta vilkastui. Samaan aikaan alettiin luopua entistä määrätietoisemmin empirekaupungin jäykistä rakentamisperiaatteista. Empirearkkitehtuuri alkoi näyttää alastomalta ja rumalta verrattuna sitä suurkaupunkien uuteen kansainväliseen tyyliin.

Termillä eklektismi viitataan tyyliin, jossa on nähtävissä lainattuja vaikutteita useista eri lähteistä. Termillä tarkoitetaan tyylilainojen yhdistelyä. Tätä suuntausta kutsutaan myös kertaustyyliksi. Esimerkiksi uusrenessanssin arkkitehtuuri sisältyy tähän ilmaisuun.

Yksityisiä asuintaloja alettiin rakentaa nyt Turussakin julkisia taloja kookkaampina, komeampina ja moni-ilmeisempinä. Uudet monikerroksiset kerrostalot piirsi usein kaupungin ulkopuolella asuneet arkkitehdit.

Kertaustyylien jaksoa seurasi kansallisromantiikka ja jugend. Seuraava kaupunkikuvan muutos tapahtui 1920-luvun klassismin ja kansainvälisen funktionalismin ja sen jälkikaikujen läpimurron myötä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut vanhojen rakennusten vilkas purkaminen modernismin ja rationalismin tulon tieltä ja sitä seurannut teollinen elementtirakentaminen hävitti lähes tyystin vanhojen tyylilainojen pohjalle rakentuneen Turun keskustamiljöön. Samalla hävitettiin myös empirearkkitehtuuria.

Se, että esimerkiksi kasarmi-, vankila- ja sairaala-alueet rakennettiin kaupunkirakenteen yhteyteen liittyy mm. tehokkaan huollon järjestämiseen. Uudet toiminnot johtivat kaavanmuutoksiin.

Kauppatorin ja Aurajoen välinen yhteys yritettiin aukaista saman tyyppisesti kuin se on tehty Porvoossa. Eliel Saarisen laatimaan suunnitelmaan sisältyi myös Aurajoen varren uusi raatihuone. Turun uudesta kaupungintalosta laadittiin useampiakin suunnitelmia mutta ne jäivät kaikki toteutumatta. Kaupunkikasvun painopiste siirtyi Aurajoen länsipuolella ja valtaosa isoimmista keskuksista sijoittuu tänä päivänäkin Aurajoen länsipuolelle eli ”tois puol jokke” kuten vanhat turkulaiset asian ilmaisevat.

Esimerkkejä Pietarin vaikutuksesta Turun rakentamiseen

Pietarin vaikutus Turun rakentamiseen alkoi jo ennen Turun paloa 1827. Turkua moitittiin konservatiivisuudesta ja Turun vanhaa asemakaavaa pidettiin aivan mahdottomana. Sen katsottiin olevan uusiin olosuhteisiin nähden siis täysin sopimaton. Siksi jo vuoden 1823 rakennusjärjestyksellä haluttiin muuttaa koko kaupungin arkkitehtoninen ilme, punavärikään ei enää kelvannut (tilalle tuli keltainen ja vaaleanharmaa) ja barokkiin viittaavat mansardikatot oli kielletty jo vuoden 1905 palojärjestyksessä. Ennen kaupungin paloa kaupunkikuvan muutokset olivat kuitenkin vähäisiä. Todellinen muutos käynnistyi vasta kun vanha Turku oli tuhoutunut.

Turun tähtitorni on ensimmäisiä Engelin Suomeen piirtämiä rakennuksia. Suunnitelma valmistui vuonna 1816 ja rakennus 1819. Ennen piirustusten valmistumista Engel oleskeli pitkään Pietarissa ja hänet nimitettiin Helsingin rakennuskomitean arkkitehdiksi (1816). Venäjän keisari hyväksyi Engelin suunnitelman Turun Tähtitorniksi. Syynä tähän oli ilmeisesti se, että Engel oli suuntautunut pietarilaiseen uusklassismiin. Sitä vastoin Bassin laatimaa sekä mahdollisesti Pietarin kuuluisalta italialaiselta arkkitehdiltä Carlo Rossilta tilattua suunnitelmaa ei kelpuutettu. Koska suunnitelman pohjoisfasadi rakennettiinkin etelään ja päinvastoin eikä Engelin detaljipiirustuksiakaan noudatettu itse suuriruhtinas Nikolai joutui pyytämään muutoksista loukkaantunutta Engeliä jatkamaan työtä.

Tähtitornin keskeisimmässä osassa talon pohja on ympyrän muotoinen. Samaan ympyrätraditioon juontaa Turussa myös Ortodoksisen kirkko sekä muutamien uudempien rakennusten suunnittelu kuten linja-autoasema sekä Puutorin WC (nykyisin ravintola). Myös Turun vanhassa kaupunginkirjastossa on ympyrän muotoinen keskisali.

Harri Kalpan mukaan Engelin asemakaavassa Porthanin puiston joen puoleiselle sivulle oli tarkoitus rakentaa monumentaalinen pengerrys. Vuodesta 1829 lähtien kaupunginarkkitehti Gylich suunnitteli noin 1830 paikalle kyseisen pengerryksen sisätiloineen ja rakennelmaan kuului mm. kymmenen uurrettua pilaria. Hänen esikuvanaan oli venäläinen 1800-luvun arkkitehtuuri samalla tavalla kuin useimmissa hänen töissään.

Muista rakennuksista, joissa näkyy empirevaikutus mainittakoon Suomen Talousseuran talo, ruotsalaisen klassillisen lyseon empirejulkisivu, Tuomiokirkkotori 7 sekä Vanha Suurtori 5.

Gylich piirsi vuonna 1831 Kurjenkaivonkentän kohdalle empiretyylisen vaivaistalon. Kyseinen rakennus on toiminut vanhainkotina, sotilaskasarmina, vankilana ja sotilassairaalana. 1880-luvun alussa kyseisen rakennuksen naapuritontille (Kaivokatu) nousi toinen kasarmirakennus, joka edustaa tyyliltään venäläistä kasarmiarkkitehtuuria. Rakennus lienee (Harri Kalpa) suunnitellut arkkitehti Stefan Michailow.

Kurjenkaivonkentän kasarmialueen lisäksi Turussa on ollut venäläisiä kasarmialueita ainakin Ryssänmäen pohjoissivustalla sekä Vähä-Heikkilässä. Vuonna 1828 vahvistetun kaavakartan luettelo-osassa on mainittu kasarmi venäläistä sotaväkeä varten ja kaavaluonnoksessa kasarmi oli piirretty Linnankadun varrelle Linnankentälle. Sirpa Hailan väitöskirjassa ”Venäläinen rationaalisuus” (Helsinki 1996) on kuvattu oivasti venäläisen klassisitista kasarmiarkkitehtuuria. Kakolan vankila-alueen nuorempien vaiheiden sekä Turun venäläisten kasarmialueiden yksityiskohtainen kuvaaminen olisi samalla Venäjän vaikutuksen kuvaamista.

Piispankadun alkupäässä sijainnut kasarmialue rakennettiin suurimmaksi osaksi vuosina 1881-85. Alue toteutetiin vuoden 1878 asevelvollisuuslain perusteella. Sillä toimi 2. Turun Suomen Tarkka-ampujapataljoona vuoteen 1901 saakka. Kasarmit luovutetiin seuraavana vuonna venäläiselle joukko-osastolle, jonka hallussa olivat myös Sirkkalan ja Vähä-Heikkilän kasarmit. Alueella oli mm. kasarmeja, asuinrakennuksia, ruokala, leipomo ja sairaala.

Turkuun rakennettiin 1800-luvun lopulla ensimmäinen pelkästään kauppataloksi pystytetty rakennus. Siinä oli kymmenen puotia ja keskeltä holvikäytävä pihalle. Kyseinen rakennus tunnetaan nykyisin Antintalon nimellä. Kauppakäytävän esikuva juontaa Keski-Eurooppaan, siellä muotiin tulleisiin ja Venäjän keisarikuntaan levinneisiin kauppabasaareihin. Vaikutus tuli ehkä Pietarin kautta. Kauppatorin läheisyyteen sijoittuvan Turun kauppahallin taustojen tutkiminen saattaisi myös johtaa ainakin osittain Venäjän vaikutukseen.

C. J. Gardberg on olettanut kaupunginarkkitehti Gylichin käyttäneen ”Sobranie Fasadov”-mallikirjaa sillä Gylichin empirerakennuskissa on usein niin vahva venäläinen leima. Gardberg käyttää myös termiä ”Turun empire”. Sen jälki näkyi Gylichin piirtämiä Ruissalon huvilarakennuksia myöten.

Ortodoksinen kirkko

Turun ortodoksisen kirkon toteuttamisessa kaupungin uuden päätorin varrelle on havaittavissa samalla kertaa useita erilaisia vaikutuksia Venäjältä Turkuun. Niihin kuuluvat esimerkiksi hallinto- ja kulttuurivaikutus sekä rakennustyyli- ja rakennustyyppivaikutus.

Tässä tapauksessa Pietarin vaikutus on käsitykseni mukaan kulkeutunut ”entiseen pääkaupunkiin” Turkuun Suomen uuden pääkaupungin Helsingin kautta. Kuitenkin sitä ennen Helsinki sai kirkkorakentamisvaikutteita Pietarista. Tässä kirkkorakentamisessa näkyy myös kaupunkien Pietari-Helsinki-Turku välinen hierarkia (vrt. Albertin käsitys eri rakennusten välisestä hierarkiasta yhden kaupungin sisällä).

1800-luvun Turun päätoria Kauppatoria ja Helsingin päätoria Senaatintoria hallitsi molemmissa tapauksissa kirkkorakennus. Molemmat rakennukset ja paikan asemakaavat ovat Engelin piirtämiä. Turussa Engel suunnitteli kauppatorin varrelle myös vuonna 1838 (1839?) valmistuneen Ruotsalaisen teatterin julkisivut koska hän ei jostain syystä hyväksynyt kaupunginarkkitehti Gylichin laatimia julkisisupiirustuksia. Tässä yhteydessä on huomattava se, että Engel laati samaan aikaan Ortodoksisen kirkon suunnitelmia (1834-39) ja Engel luultavasti katsoi, ettei Gylichin julkisivut istuneet torin uuteen kokonaisilmeeseen.

Helsingin Nikolain kirkko (Suurkirkko, nykyinen Helsingin tuomiokirkko, Engelin päätyö) suunniteltiin ajatellen alun perin myös alueen evankelis-luterilaista seurakuntaa. Turun ortodoksinen kirkko rakennettiin seurakuntakirkoksi (eikä esimerkiksi varuskuntakirkoksi). Ulkoa päin hengeltään länsimaiseen Turun ortodoksiseen kirkkoon ei liity lainkaan ortodoksiselle kirkoille tyypillisiä itämaisia sipulikattoja tai muita itäisiä tyylielementtejä. Katolle ei ole rakennettu ortodoksista ristiäkään.

Pietarin Iisakin kirkko (suunnittelijana Auguste Montferrand, käynyt Pariisin arkkitehtikoulun) muistuttaa ulkoa päin hyvin paljon Helsingin tuomiokirkkoa. Isakin kirkko rakennettiin 1818-1858 (40 vuotta). Helsingin Nikolainkirkko näkyi jo vuonna 1818 päävartion julkisivupiirustusten taustalla mutta kirkko vihittiin vasta 1858. Nikolainkirkon piirustukset lähettiin ensimmäisen kerran 1821 keisarille hyväksyttäväksi. Kirkon rakentamispäätös tuli vuonna 1830. Helsinginkin pääkirkkoa toteutettiin sanonnan ”rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa” mukaisesti.

Isomman Iisakin kirkon (tilaa 14 000:lle ihmiselle) sekä pienemmän Nikolainkirkon yhtäläisyyksiin kuuluu mm. se, että molempien pohjapiirrokset pohjautuvat kreikkalaiseen ristiin (Iisakinkirkossa on suorakaiteen muotoinen pohja, johon liittyy kaksi eteishallia pylväineen, eteishallit muistuttavat Rooman Pantheonin eteishallia) ja keskeiskupolijärjestelmään. Kirkkojen ulko- ja sisätiloissa on korinttilaiset kapiteelit. Molemmissa kirkoissa on neljä saman tyyppistä kulmatornia. Koska kulmatornit eivät kuuluneet Nikolainkirkon alkuperäiseen suunnitelmaan rakennuksen päämuoto muistutti aluksi Turun ortodoksista kirkkoa. Turun ortodoksisen kirkon katolle rakennettu kellotorni (Michailov) on muodostaan lähes kopio Iisakin kirkon ja Nikolainkirkon kulmatornista. Iisakin kirkossa sekä Nikolainkirkossa on lisäksi patsaita katolla. Kulmatornit ja patsaat on pystytettiin Nikolainkirkkoon Engelin kuoleman jälkeen.

Kookkaan, yksityiskohdissa värikkään ja koristeellisen Iisakin kirkon (ulkomitat 111,5 x 97,6 m) kullanhohtoisen keskikupolin halkaisija on 21,8 metriä (korkeus n. 75 m), vaaleana hohtavan ja yksityiskohdissa hillityn Nikolainkirkon noin 17 metriä (korkeus n. 28,6 m), Turun ortodoksisen kirkon noin 12 metriä (korkeus n. 15 m).

Iisakin kirkossa on suuri korkea neljän pylonin (suorakaiteen muotoisen massiivisen pylvään) kannattama pääkupoli ja sen ympärillä neljä pienempää kupolia (yhteensä viisi täyskupolia) sekä kaariholveja (vrt. Rooman Pietarinkirkko). Helsingin Nikolainkirkossa keskikupolin ympärillä on neljä ainoastaan neljännespallon kattamaa sylinterinpuolikasta (vrt. Konstantinopolin Sofiankirkko, kaksi neljännespalloa pääkupolin sivustoilla). Iisakin kirkon pääkupolin torniosan sivuilla on vapaana seisova pylväsrivi mutta Nikolainkirkossa vastaava pylväsrivi muodostuu pilastereista (ulkoseinään upotetuista pilareista). Turun ortodoksisessa kirkossa kirkkoväen käytössä on ainoastaan keskikupolin kohta.

Uuden päätorin eli Raatihuoneentorin varrelle, sen kolmelle eri sivulle oli alun perin tarkoitus rakentaa raatihuone, lääninhallituksentalo ja hovioikeudentalo. Raatihuonesivustalle rakennettiin kuitenkin Engelin piirtämä Ortodoksinen kirkko, jota nykyturkulaiset kutsuvat usein ”ryssänkirkoksi” (vrt. myös paikannimi Ryssänmäki).

Turun kreikkalaiskatoliset, venäläinen varuskunta ja seurakunta kokoontui aluksi peräti viidessä eri paikassa kaupunkia ennen kuin he saivat oman kirkon. Vartiovuoren tähtitorni kunnostettiin valtion varoin kirkoksi ennen varsinaisen kirkon rakentamista. Vuonna 1838 luovutettiin uuden päätorin (Raatihuoneentorin) laidassa sijainnut uuden asemakaavan mukainen raatihuoneentontti kreikkalaiskatolisen kirkon rakennuspaikaksi. Samalla muutettiin torin nimi Aleksanterintoriksi ja kirkon edustalla kulkeneen kadun (Raatihuoneenkatu) nimi Venäjän Kirkkokaduksi (molemmat keisarin suostumuksella). Keskusta nimistöä ei muutettu Engelin kaavan vahvistamisen (1830) jälkeen tätä poikkeusta lukuun ottamatta kuuteenkymmeneen vuoteen. Turun historian mukaan kaupungin viranomaisilla ei ollut mitään tontinluovutusta vastaan. Kirkkoa varten oli lunastettava kymmenkunta palolta 1827 säästynyttä tonttia. Kaupunkilaisten reaktiot näihin päätöksiin voi kuvitella. Ortodoksisen kirkon vaikutus ulottui näin hyvin näkyvällä tavalla aivan läntiseen Suomeen.

Harri Kalpan mukaan Engel suunnitteli kirkkoa viitisen vuotta, laati kirkosta ainakin kolmet piirustukset sekä piirsi kirkon pihamaalle myös kellotapulin. Alun perin kirkko ajateltiin sijoittaa myös keskelle toria.

Maailmansotien välisenä aikana, jolloin Turun venäläinen väestö eristäytyi venäläisvihan johdosta, kirkko pääsi rapistumaan. Turun kaupungin taholla harkittiin 1950-luvulla ortodoksisen kirkon tontin ostamista, uudelleenkäyttöä sekä rakennuksen purkamista ja uuden pyhätön rakentamista keskeiseltä paikalta johonkin syrjään. Esimerkiksi Hämeenlinnassa ortodoksisen kirkon torni kaadettiin venäläisvastaisuuden nousussa.

Pyhän Aleksandran kirkon piirustukset laadittiin 1834-39. Kirkko rakennettiin vuonna 1846 Gylichin johdolla Engelin kuoleman jälkeen. Kirkon kellotorni toteutettiin vasta vuosisadan lopulla. Sen piirsi Stefan Michailow vuonna 1898, puinen torni purettiin 1930. Katolle sijoitettu kellotorni muistutti Helsingin Nikolainkirkon kulmatornia. Toinen tornin pääkellosta (pienempi) oli valmistettu Pietarissa. Isomman 2000 kiloa painaneen kellon äänen kerrotaan kuuluneen Piikkiöön asti.

Itse Nikolai I määräsi (keisarin käskykirje vuodelta 1838), että Turkuun on rakennettava valtion varoin kivestä kirkko ortodoksisia asukkaita varten, kirkko oli sijoitettava hänen käskystään torin koillissivulle raatihuoneelle varatulle paikalle ja suunnittelijaksi määrättiin Engel. Tässä yhteydessä on huomion arvoista se, että Keisarillinen Majesteetti oli vahvistanut (1828) uuden kaavan julkisista rakennuksista ainoastaan raatihuoneen sekä tullihuoneen sijainnin.

Se, että Engel laati monen vuoden aikana useita vaihtoehtoisia suunnitelmia ortodoksiseksi kirkoksi, viittaa siihen, että korkeat viranomaiset, ehkä jopa itse Venäjän keisari, tahtoi vaikuttaa myös lopullisen suunnitelman valintaan (vrt. Helsingin keskustan suunnittelu). Myös Helsingin Nikolainkirkosta laadittiin erilaisia suunnitelmia ja työt aloitettiin (1830-32) pääasiassa venäläisin lainavaroin.

Ortodoksisen kirkon pohjapiirros on laadittu ympyrän ja ristin muotoon. Salin sisätila muodostuu kahdesta avaruuskappaleesta eli yhdistetystä sylinteristä ja puolipallosta. Salia kiertää pylväsrivi (16 pylvästä) ja pylväitä koristaa korinttilaiset kapiteelit. Kirkon neljällä ulkosivustalla on doorilaisen temppelin tapaiset päädyt pylväineen (4 pilasteria) ja vain kahdessa keskimmäisessä pylväässä on pyöreä läpileikkaus ja sileä rapattu pinta (pylväspari on osittain seinään upotettu). Ulko- ja sisätilojen pylväiden kesken vallitsee selkeä hierarkia.

Helsingin tuomikirkon julkisivussa (portiikeissa) on vapaina seisovat korinttilaiset pylväät (6 kpl, Iisakin kirkossa 8 kpl luonnonkivistä pylvästä korinttilaisin kapiteelien) ja sisätiloja koristaa kirkon keskellä korinttilaishenkiset, sivustoilla joonialaiset kapiteelit. Turun ortodoksisen kirkon päädyissä on seiniin kiinnittyvät pylväät (hierarkiassa alempana kuin vapaasti seisovat pilarit).

Kirkon eteisessä on tänä päivänä nähtävillä eräs Engelin suunnitelmista ortodoksiseksi kirkoksi. Piirustuksessa katolla ei ole lainkaan lyhtyä. Rakennuksen muoto muistuttaa roomalaisten Pantheon-rakennusta (ympyrän muotoinen sali, rakentaminen aloitettu 27 eKr. ja toiminut vuodesta 609 lähtien kirkkona). Palladio kirjoitti aikoinaan ympyrän muotoisesta kirkkosalipohjasta , että ”Täydellisin…jumalanhuoneen muoto on pyöreä…; koska sen kaikki osat ovat yhtä kaukana keskipisteestä, se on sopivin todistamaan jumalan ykseyttä…”.

Ortodoksisen kirkon keskeisellä sijainnilla ja arkkitehtuurilla haluttiin viestittää turkulaisille uuden aristokraattisen venäläisen vallan ja kulttuurin läsnäolo uusin periaattein suunnitellussa ja rakennetussa uudistetussa Turussa. Koko elämälle annettiin uusi järjestys. Ja turkulaisille osoitettiin heidän uusi paikkansa kaupunkien välisessä hierarkiassa. Ylin siinä oli Pietari, seuraavana Helsinki ja kolmantena Turku. Entinen länteen (Tukholmaan) liittynyt Turku kytkettiin nyt arkkitehtuurinkin avulla itään Helsinkiin ja Pietariin.

Mukavuuslaitos keskelle toria

Vuonna 1926 torin keskelle kaavailtiin rakennettavaksi monumentaalirakennus. Järjestetyssä arkkitehtikilpailussa oli tehtävänä suunnitella torin keskelle rakennus, johon kuuluisi torialueen valaistuslaite, pikkumyymälöitä sekä mukavuuslaitos. Kolmen parhaan ehdotuksen joukossa oli ”Villa Rotonda”-niminen suunnitelma, johon sisältyi ympyrän muotoinen pohjapiirros ja pohjaa kiertänyt pilaririvi. Pilarit olivat samaa tyyppiä kuin ortodoksisessa kirkossa. Sitä vastoin Erik Bryggmanin laatima ehdotus, johon kuului kirkon edustalle sijoittunut matala terassi pilareineen ja keskelle toria korkea pylväs, hylättiin kilpailuohjelmasta poikkeavana. Sitä käytettiin kuitenkin hyväksi torin jatkosuunnittelussa. Torin keskelle ajateltiin voitavan sijoittaa esimerkiksi obeliski. Torin keskelle oli rakennettu jo vuonna 1862 korkea monihaarainen kaasulyhty mutta se poistettiin vuonna 1930 ja katosi sen jälkeen jäljettömiin.

Arkkitehtiylioppilas Kari Pärssisen diplomityössä ”Turun keskusta, asemakaavallinen järjestely” (1961, ohjaus prof. Olli Kivinen) ainoastaan ortodoksinen kirkko sekä Aurajokivarren vanhat kivitalot on säilytetty. Kaikki muut osat Turun liikekeskustaa on uudisrakennettu ennustetun autoistumisen valtaisan kasvun mukaisesti. Kadut ylittää kaksitasoisessa liikenneratkaisussa joukko siltoja (vrt. Raision keskusta). Myös Kauppatori on kahdessa eri tasossa.

Tämän tyyppisen perinteisen arkkitehtuurinäkemyksen vastakohta on nykyinen moderni kirkkosuunnitteluideologia, jossa sakraali rakennus halutaan tietoisesti häivyttää muun kaupunkirakenteen osaksi (esimerkiksi Varissuon seurakuntakeskus ja viereinen kauppakeskus). Guther Rombold kuuluu uuden modernin kirkkosuunnitteluideologian kehittäjiin. Hänen mukaansa kirkon ei tarvitse erottua maallisista rakennuksista. Sen täytyy täyttää ennen muuta monikäyttöisyyden ja palvelukeskeisyyden vaatimus. Arvo Ahon mukaan kirkkorakennus tulisi myös voida myydä ja ottaa kokonaan uuteen käyttöön. Esimerkiksi kappeleista on tehty nykyisen postmodernin kulttuurin myötä mm. kapakoita (Saksassa). Tämä todistaa nykykulttuurin pinnallisuudesta ja luterilaisen kirkkoyhteisön maallistumisesta kuluttajaksi muiden kuluttajien joukkoon.

Moderni kirkkorakentaminen herättää minussa ajatuksia modernin jälkiteollisen yhteiskunnan sisällä vallitsevasta vallankäytöstä. Vaikka vanha tiukka aristokraattista järjestys on pyritty häivyttämään yhteiskunnan sisällä vallitsee koko joukko vanhaa vallankäyttökulttuuria (hallinnon hierarkkisuus, kansalaisten jakautuminen A- ja B-luokkaan jne.). Sen lisäksi uutta ennen tuntematonta näkyvää (uudella tietotekniikalla yötä päivää toimivat valvontakamerat jne.) ja näkymättömissä piilevää (lukittujen virastojen sosiaalitarkkaajat jne.) valvonnan ja vallankäytön tekniikkaa. Foucaultin filosofia paksun sumun takana piilevästä valvovasta silmästä koskettaa sillä se paljastaa modernien valtateknikoiden oveluuden ja perusteellisuuden.

Kakolan vankila ja arkkitehti Stefan Michailov

Michel Foucault`n mukaan vankilalaitos merkitsi uutta poliittista teknologiaa. Vankila heijasti laajempia muutoksia teollistuvassa yhteiskunnassa. Panoptikon-mallissa kaikki alueet olivat jatkuvasti katseen tavoitettavissa samalla kun valvottavien yhteys toisiinsa hävisi. Vanki ei voi nähdä vartijoita mutta hän on koko ajan tietoinen vartioiden läsnäolosta. Tästä on helppo tehdä hyppäys nyky-yhteiskunnan perusolemukseen ja sen lukuisiin vastaaviin valvontateknikoihin.

Vankilalaitos ja -suunnittelu on kehittynyt asteittain ja se saanut vaikutteita monilta eri suunnilta. Turun Kakolan vankila on saanut vaikutteita myös Pietarista.

Tapio Onnela on tutkinut rangaistusjärjestelmää sekä Kakolan vaiheita vuosien 1853 sekä 1879 väliseltä ajalta. Tutkimuksessa on selvitetty rangaistusjärjestelmässä tapahtuneita yleisiä muutoksia sekä vankilan suunnittelua ja arkkitehtuuria.

Turun Kakola perustettiin työ- ja ojennuslaitokseksi vuonna 1839. Laitos rakennettiin intendentti Lohrmannin piirustusten (1844-45) pohjalta vuonna 1856. Työ- ja ojennuslaitokset oli perustettu köyhiä, työttömiä ja irtolaisia varten. Laitokseen joutuminen ei edellyttänyt rikosta. Ne eivät siis olleet vankiloita. Tavoitteena oli saada yhteiskunnalle ongelmalliset ”irtolaiset” kontrolliin ja työntekoon.

Laitosta laajennettiin ja se muutettiin rangaistusvankilaksi lääninarkkitehti Chiewitzin muutospiirustusten pohjalta ja otettiin käyttöön vuonna 1862. Nyt Kakolanmäellä oli vankila, johon alettiin siirtää vankeja. Vankilan päivä- ja yöselliosastot (suunnittelijana arkkitehti Dahlström) valmistuivat vuonna 1879.

Päivä- ja yöselliosastot muodostettiin kansainvälisten esikuvien mukaan. Päiväsellisiivessä vangit eristettiin sekä yö- että päiväsajaksi isoihin selleihin, Yöselliosastossa vangit viettivät yön pienissä selleissä mutta tekivät päiväsaikaan töitä työsaleissa. Päiväselli merkitsi pitkäaikaista eristämistä muista ihmisistä. Näiden systeemien paremmuudesta väiteltiin asiantuntijapiireissä.

Arkkitehti Stefan Michailov on suunnitellut Turussa rakennuksia puolisen sataa kohdetta, aluksi yksityisenä suunnittelijana. Hän on suunnitellut mm. Leninin talon (1902) sekä vanhan postitalon. Hän vaikutti suomalaiseen julkiseen rakentamiseen 1880-luvun loppupuolelta aina 1930-luvun puoliväliin asti. Suurin hänen suunnittelema rakennus on Kakolan keskusvankilan länsiselliosasto. Hän suunnitteli Kakolaan myös muita rakennuksia. On todennäköistä, että hän sai vaikutteita vankilasuunnittelussa myös Venäjältä ja Pietarista.

Michailov suunnitteli Turun vankila-alueelle seuraavat rakennukset:

-kuritushuoneen itävankilaosasto sekä verstasrakennus (1893-94)
-keskusvankilan vanhan päiväsellisiiven muutoksia (1898)
-kuritushuoneen päiväsellirakennus (Michailov, Krank, Nyberg)
-kuritushuoneen johtokunnan rakennusten muutostyöt (1907)
-lääninvankilan johtajan asunnon muutostyöt (1907)
-kuritushuoneen länsisellirakennus (merkittävin suunnitelma, kookkain talo)
-työhuonerakennus ja parakki (1911-13)
-lisäksi työkomennus 1905-08, vankilamielisairaala (suunnittelijana E. Krank)

Michailov syntyi Venäjällä. Isä oli venäläinen, äiti ruotsinkielinen (Helenius). Kotikaupunki oli Turku. Kotona puhuttiin ruotsia ja venäjää (Jari Kurkinen). Arkkitehdiksi hän luki Helsingin Polyteknillisessä opistossa (aloitti opinnot 1884). Vuonna 1888 hän aloitti Turussa työnsä (lääninrakennuskonttorissa) yleisten rakennusten ylihallituksen ylimääräisenä arkkitehtina. Hän oli Jari Kurkisen mukaan käytännössä vastuussa suoraan ylihallitukselle (ei tuolloiselle rakennuspiirille). Vuonna 1896 Michailov määrättiin ensimmäisen kerran Pietariin johtamaan Suomen ministerivaltiosihteerinviraston muutos- korjaustöitä. Hän oli vuosia yhteydessä kyseisiin sihteereihin ja Kurkisen mukaan hän saattoi olla tavannut myös itsensä keisari Nikolain.

Vuonna 1914 Michailov nimitettiin yleisten rakennusten ylihallituksen toiseksi arkkitehdiksi ja viikkoa myöhemmin Hämeen lääninkonttorin uudeksi esimieheksi. Hämeenlinnan ortodoksinen kirkko päätettiin muuttaa Michailovin esimiesaikana kirjastoksi. Toukokuussa 1923 revittiin vaijereilla kirkon tornit kaupunkilaisten edessä. Mihailovin oli seurattava virkamiehenä tuota tapahtumaa. Michailov yritti vaikuttaa tätä ennen kirkon irtaimiston suojeluun. Pari vuotta tämän jälkeen Michailov halusi ilmeisesti henkisen paineen alla vaihtaa venäläisen sukunimensä Heleniukseksi.

Nousiaisten kuva (analyysi)

Matti Klinge on esittänyt teoksessa Muinaisuutemme merivallat (Keuruu 1983 ja ) mielenkiintoisen merivaltioteorian. Klinge on nimittänyt kirjan kuvitetuksi historialliseksi luonnokseksi. Teoksen mukaan satakuntalais-kalantilainen alue Suomea olisi ollut noin tuhat vuotta sitten osa ”ruotsalaista” merivaltiota (Kansanrunouden ”Pohjola”). Sen itä- ja kaakkoispuolella olisi sijainnut toinen meriliitto eli suomalais-virolainen merivaltio (kansanrunouden ”Väinölä”). Kansanrunouden tutkijat ovat ajoittaneet kalevalaisen sankari- ja meriepiikan tähän aikakauteen (rautakauden kulttuuriin).

Molempien liittojen keskukset olisivat toimineet Suomen mantereen ulkopuolella. Tärkein argumentti suomalais-virolaisen liiton olemassaolosta on kielitieteellinen: Turunmaan ja Saarenmaan välillä on todettu ääntämisyhtäläisyys ja toisaalta Turun pohjoispuolella on havaittu jälkiä vanhasta äännerajasta.

Lounais-Suomessa olisi ollut noihin aikoihin kaksi muinaista maakuntaa eli ”Kainuu” ja ”Suomi”. Maakuntien välisellä rajalla olisi sijainnut Nousiaisten kirkko ja Louhisaaren suurmieskartano. Maakuntien raja kuvaisi mainittujen merivaltioiden rajalinjaa. Meriliittojen rajalinjana olisi toiminut myös Iniön aukko ja Kihti. Klingen mukaan läntinen ekspansio (tanskalaiset ja saksalaiset) hävitti suomalais-virolaisen merivaltion.

Novgorodin uskonnollisen ja taloudellisen vaikutuksen kasvun on oletettu aiheuttaneen Suomessa noin vuonna 1150 ensimmäisen ristiretken. Klingen mukaan ristiretkeä ei tehty Ruotsin puolelta meriteitse vaan maitse ruotsalais-kalantilaiselta alueelta. Hyökkäyksen kohteena oli ollut paikallinen suomalais-virolaisten alue.

Klingen teoksen eräs keskeinen elementti on Nousiaisten kirkossa oleva Pyhän Henrikin sarkofagi. Kuvasarja lienee asetettu paikalleen vuonna 1429. Kuningas ja piispa saapuvat kuvassa kahdella laivalla. Toisessa laivassa on kristilliset tunnukset, toisessa mm. kolmen kruunun symboli. Kuvan vastakkaisella sivustalla on rannalla laivajoukon vihollinen eli suomalaiset. heillä on symboleina lippu ja patsas. Lipussa on heraldinen hirviö eli lohikäärme. Patsas, mieshahmo seisoo antiikkistyyppisen pylvään päässä.

Lippu on selitetty usein yksinkertaisesti pahan symboliksi ja patsasta epäjumalaksi. Klingen mukaan lippu ja patsas eivät ole kuitenkaan kumpikaan keksittyjä. Patsas kertoo 1400-luvun kielellä maasta tai valtiosta johon laivat olivat tulossa ja lippu kertoo kyseisen maan nimestä.

Klingen kirjoituksesta saa tulee siihen käsityksen, että kyseinen sotilaallinen operaatio (ristiretki) suuntautui Turun edustalla mahdollisesti sijainneelle Koroisten niemen satama- ja kauppapaikalle. Niemellä on mahdollisesti seisonut puinen johonkin oikeudelliseen asemaan (erivapauteen) liittynyt patsas (ns. Rolandssäule)? Bremenin vanhassa kaupungissa seisoo vieläkin kyseinen symboli patsas ja sellainen on ollut mm. Tallinnassa.

On väitetty, että Turku olisi alun perin novgorodilaisten perustama tai heidän kauppansa dominoiva kauppapaikka. Unto Salon mukaan sana Koroinen viittaa mahdollisesti muinaisvenäjän sanaan gorod, ”aitatus”, ”kaupunki”. Turun nimessä on Salon mukaan varmemmin kyseessä laina muinaisvenäjästä torgu-sanasta merkityksessä ”kauppapaikka”, ”tori”.

Klingen mukaan Turku-sanaa sekä rahalöytöjä koskeva tutkimus (287 keskiaikaista rahaa) viittaa siihen, että Turku olisi suuntautunut etelään, lähinnä gotlantilaiseen kauppaan. Pentti Koivusen mukaan Koroisten rahalöydöt viittaavat siihen, että kyseisellä niemellä oli 1200-luvulla vilkas kosketus Gotlantiin ja Viroon sekä että taloudellinen ja poliittinen sitoutuminen Ruotsiin toteutui vasta 1300-luvun aikana. Viro on ollut lännen ja Novgorodin välisen kaupan läpikulkupaikka. Nevan alueelta on löydetty mm. varsinaissuomalaisyhteyksistä todistavaa argeologista aineistoa 700-luvulta.

Mikä historia ja mikä kansallisuusaate?

Klinge tekee kirjassaan mielenkiintoisen hyppäyksen merivaltioteoriasta kansallisuusaatesuhteen pohtimiseen. Klinge sanoo, että nationalistiselta kannalta katsoen saattaa tuntua valitettavalta se, että molempien merivaltojen keskukset olisivat sijainneet Suomen alueen ulkopuolella. Myöskään ajatus siitä, että pohjoisessa ja etelässä asuneet suomalaiset olisivat taistelleet ensin toisiaan vastaan ja että sen jälkeen nämä olisivat taistelleet hämäläisiä ja karjalaisia vastaan yhdessä ruotsalaisten kanssa ei tunnu hyvältä. Klingen mukaan tämän tyyppiset ajatukset ikään kuin kiellettiin vuoden 1809 jälkeen kun suomalainen valtioajatus syntyi. Hannele Koivusen mukaan suomalaisuutta yhtenä monoliittisena käyttäytymismallina ei ole ehkä ole koskaan ollutkaan. Suomi on jakautunut itäiseen (avoimeen ja hulluttelevaan) ja läntiseen (jäyhään ja vaikenevaan) kulttuuripiiriin. Tässä yhteydessä on mainittava myös Suomen suomenruotsalainen väestö ja tähän liittyvät kieli- ja kulttuurierot. Viimeksi viime vuosisadan kansalaissodassa suomalaiset jakautuivat jyrkästi kahtia aikana, jolloin venäläisvaikutusta ei voinut olla huomaamatta.

Turun historiankirjoituksen kohdalla on näkynyt mielestäni saman tyyppinen kipukohta. Mikä paikka oli ”Turku ennen Turkua”, Koroisten alue johon päättyi aikoinaan pitkä merenlahti? Mikäli tulevat Koroisten argeologiset kaivaukset todistavat Venäjän (esimerkiksi Novgorodin) vaikutuksen olleenkin alueella huomattavan sekin saattaa tuntua joistakin pahalta. Kuinka täydellisesti Suomen manner oli itäisen (venäläisen) ja eteläisen (virolaisen) vaikutuksen piirissä ennen ensimmäistä ristiretkeä? Vaikuttaa siltä, että tämän yhteyden ja vaikutuksen tunnustaminen on ollut pitkään arka puheenaihe.

Unto Salon mukaan sanahistoriallinen näkökulma tukee käsitystä siitä, että myös Aurajoen asutuksella olisi ollut kauppayhteyksiä itään Muinais-Venäjälle (Novgorodiin), Karjalan osalta asia on täysin selvä. Varhaisin kristillinen sanastomme näyttää tulleen idästä (pappi, raamattu, risti, pakana, kummi). Perussanat risti, pappi ja Raamattu ovat Matti Klingen mukaan kreikkalais-ortodoksiperäisiä ja ne viittaavat siihen, että itäinen kristillisyys oli leviämässä nimenomaan ”Väinölään” (”Suomeen” ei ”Pohjolaan”).

Klingen mukaan suomen kielessä käytetyt sanat kuten vento- ja venni ja venno, veli, armas, ystävä saattavat olla yhteydessä Venäjä-venäläinen käsitteisiin. Venäläinen onkin siis tarkoittanut varhemmin ystävää! Arto Lukkasen mukaan ”rus”-sanan synty juontaa normanneihin (skandinaaveihin) ja sana olisi siten samaa juurta kuin suomen sana ruotsalainen/Ruotsi. Suomen sana ”ryssä" liittyisi siis skandinaavista alkuperää oleviin ihmisiin. Nestorin koronikassa kerrotaan venäläisten pyytäneen (vuonna 862) pohjanmiehiä tulemaan hallitsijoikseen sanoen ”(maassamme) ei ole järjestystä. Tulkaa ja hallitkaa meitä…”.

Turun seudulla on runsaasti venäläisperäisiä paikannimiä. Kielitieteellisen tutkimuksen viittaukset Turunmaan ja Viron välisestä yhteydestä jo mainittiin. Moskovalainen argeologi V. V. Sedov pitää esimerkiksi Koroisten nimen viereisen Virusmäen krusifikseja venäläisinä, vastaavia ristejä on löydetty mm. Novgorodin seudulta. Jotkin esinelöydöt viittaavat mahdollisiin yhteyksiin Itä-Venäjälle Kama- ja Vjatkajoen alueelle. Novgorodin kauppahistoriassa olleiden nimien tulkinnan perusteella on oletettu Aurajoen laakson asukkaiden olleen suorissa kauppayhteyksissä myös novgorodilaisten kanssa 1100- ja 1200-luvuilla ennen kaupan keskittymistä kaupungin lopulliselle paikalle. Paaskunnan kylää on pidetty mahdollisena novgorodilaisten kauppiaiden majapaikkana.

Saksalaisten ja novgorodilaisten lähentymisestä 1100-luvulla todistaa puolestaan mm. Novgorodin Sofiankatedraalin (rakennettu noin 1150) Magdeburgissa valmistetut ovet. 1500-luvun puolivälissä suurin osa Turun laivamatkoista tehtiin Magdeburgin pohjoispuolelle Danzigiin. Danzigin kauppa oli vilkasta jo 1400-luvun alkupuolella. Sitä vastoin lähempänä sijainneen Tukholman kauppa oli noihin aikoihin vähäisempää sillä Turku ja Tukholma olivat tosiasiassa samanlaisia tuotteita kaupitelleita kauppakilpailijoita. Mitä uusia johtopäätöksiä esimerkiksi näistä seikoista tulisi tehdä?

Olivatko lounaisimman Manner-Suomen suomalaiset muinoin (kuten Klinge kirjoittaa kielitieteen faktoihin viitaten) nykyterminologian mukaan tosiasiassa virolaisia? Itäinen kristillisyys oli levinnyt jo varhain heidän keskuuteensa (kuten Koroisten niemelle). Ortodoksisen kirkon rakentaminen Turun päätorin varrelle 1840-luvulla osoittaa itäisen kristillisyyden leviämisen jatkumista Suomen länsirannikolle asti eli sen on ollut suoraa jatkoa noin tuhat vuotta sitten käynnistyneelle prosessille.

Oliko Koroisten niemellä vaikuttanut Turku ennen Turkua vendien, fennien, vennien, väinä-, venä- ja vienalaisten sekä ortodoksien yhteisö ja yhteiskunnallinen organisaatio, jonka joku tai jotkut mahdit hävittivät maan tasalle?

Entä mitä pietarilaiset voisivat ajatella tänä päivänä Nevansuun Inkeristä sekä ruotsalais-suomalaisesta Pietarista ennen venäläisten Pietaria. Pietari Suuri juurrutti ankaralla kädellä monet länsimaisen kulttuurin muodot Pietariin ja kyseiset vaikutteet kulkeutuivat sieltä myös Suomeen. Monet länsimaisen kulttuurin vaikutteet eivät siis saapuneet Suomeen pelkästään esimerkiksi Ruotsin kautta lännestä vaan myös idästä.

Nämä esimerkit todistavat eri kulttuurien välisestä jatkuvasta kaksisuuntaisesta vuorovaikutuksesta. Myös suhtautumisemme kansallisuusaatteeseen on muuttumassa kansainvälistymisen syvetessä. Samalla myös historiankirjoitus on omaksumassa uusia näkökulmia ja muotoja. Uusi kansallisuusajattelu ja historiankirjoitus saattaa korostaa aivan erityisesti eri kansojen välisen vuorovaikutuksen merkitystä.

Lopuksi

Palaan lopuksi takaisin Klingen hyppäykseen merivaltioteoriasta kansallisuusaatesuhteen sekä paikalliskulttuurisen itsetunnon pohtimiseen. Mitä merivaltioteoriasta sekä Koroisten niemen etelä- ja itäpainotteisesta varhaishistoriasta tulisi ajatella mikäli esitetyt näkökulmat itäisestä vaikutuksesta osoittautuisivat ainakin osittain tosiksi.

Esimerkit herättävät minussa ensinnäkin kysymyksen siitä mitä on historiankirjoitus sekä toiseksi mitä on kansallisuusliikkeen yhteiskunnallistuminen (politisoituminen)? Onko historia aina luonteeltaan oman aikamme historiaa (Benedetto Crocen)? Voiko täysin objektiivista historiankirjoitusta olla edes olemassa? Kuinka paljon historiankirjoitus on ollut tahallista menneisyyden vääristelyä?

Zachris Topeliuksen luoma kuva suomalaisten roolista Ruotsin historian vaiheissa vaikutti suomalaisten historiankuvaan pitkälle 1900-luvulle saakka. Vänrikki Stoolin tarinat on poliittisesti täysin Venäjän puolella. Vuoden 1809 jälkeen Suomessa tapahtui erityisesti pietarilaisuuden vaikutuksen kasvua.

Kansallisella herätyksellä oli aikoinaan toisaalta filosofiset, toisaalta selkeät ulkopoliittiset perusteet. 1800-luvulla tapahtunut myötämielisyys Venäjää kohtaa vaihtui vähitellen ryssävihaksi. Klinge on kirjoittanut, että ryssäviha ei ole kuitenkaan historiallista vaan vuosina 1917-18 syntynyttä, eikä kansallista, vaan ideologista, kommunismia vastaan suuntautuvaa.

Esimerkiksi Akateeminen Karjala-Seura levitti ryssävihaa vuonna 1922 seuraavasti: "Karsittakoon paholaisen nimi pois voimasanoistamme ja kirouksistamme ja pantakoon tilalle ”ryssä” … Sillä mitä ikinä pahaa tälle maalle on tapahtunut … aina on siinä takana tavalla tai toisella ryssä".

Turun historia rakentuu monen eri kulttuurivaikutuksen kautta. On ollut kulttuuri Koroisten niemellä ja sen lähistöllä, hansasiirtokunta, ruotsalaiset, venäläiset, suomalaiset ja viimeksi maahanmuuttajat. Jotain perin juurin koskematonta ”kantaturkulaisuutta” ei ole ollut koskaan eikä sitä voi tulla koskaan olemaankaan.

Turku on elänyt jatkuvassa suhteessa ulkomaailmaan ja sen seuraukset ovat muodostuneet valtaosin positiivisiksi. Ulkopuolisia suhteita ei saisi nähdä negatiivisina eikä niihin liittyvä asioita saisi vääristellä.

Esimerkiksi Helsingin ja Turun välisistä suhteista vallitsee paljon valheellisia väitteitä. On sanottu esimerkiksi, että helsinkiläisten turkulaisia kohtaan tuntemalla halveksunnalla on pitkät perinteet. Kun Mauri Armfelt (1757-1814) arvosteli Turkua hän teki sen aikansa poliittisten realiteettien, ei henkilökohtaisen intohimojen pohjalta. Monet tunnetut nykypäivän helsinkiläiset (taiteilijat jne.) ovat kehuneet Turkua aivan vilpittömästi. Tänä päivänä herätetyn halveksuntaväitteen taustalla on yleensä joitakin poliittisia ja taloudellisia intohimoja.

Turkulaisia veriryhmiä koskenut tutkimus on osoittanut sen, että turkulaisen väestön keskuudessa on enemmän itäisiä veriryhmiä (18 % väestöstä) kuin missään muualla Suomessa. Geenikarttatutkimukset tulevat jatkossa tarkentamaan tätä seikkaa. Yhtenä syynä turkulaisten runsaaseen itäiseen geeniperintöön on se, että venäläiset sotilaat majoitettiin ennen kasarmien rakentamista yksityishenkilöiden asuntoihin (ns. majoitusrasitus). Venäläiskausi johti usein myös avioliittoihin ja vaikutti samalla hyvin moneen asiaan (esimerkiksi tavat, ruokakulttuuri jne.).

Esimerkiksi vuonna 1819 venäläisiä sotilaita (upseereita ja miehistöä) oli noin 2300:ssa turkulaisasunnossa. Aviottomista lapsista on kirkonkirjoissa silloin tällöin merkintöjä siitä, että lapsen isä on venäläinen sotilas. Vuonna 1810 kun Turun väkiluku oli ainoastaan 10 000 asukasta (valtaosa ruotsinkielisiä) venäläisiä sotilaista oli samaan aikaan kaupungissa ja Turun seudulla noin 20 000. Ja esimerkiksi noin vuonna 1920 Turussa oli noin 2500 venäläistä sotilasta ja lisäksi noin 600 venäläistä siviiliä. Kaupungissa oli tuolloin noin 60 000 asukasta. Toisaalta Venäjän vallan aikana turkulaisia asui runsaasti myös Pietarissa.

Ruotsin vallan päättyessä 2/3 turkulaisista oli suomenkielisiä ja 1/3 ruotsinkielisiä. Valtaosa väestöstä (40%) oli palvelusväkeä ja esimerkiksi virkamiehiä oli hyvin vähän. ”Siniverisen Turun” tarkempi tutkiminen saattaisi sekin tuottaa aikamoisia yllätyksiä sillä Turun koko väestöstä oli ainoastaan hyvin pieni osa ylintä läntistä yhteiskuntaluokkaa. Venäläisten tulo vaikutti hyvin monella tavalla turkulaiseen kulttuuriin 1800-luvun alusta asti. Kun Helsingistä tehtiin maan pääkaupunki aatelistoa ja virkamiehiä oli sen jälkeen Turussa minimaalisesti mutta sitä enemmän oli sotilaita ja kauppiaita.

Venäläinen vaikutus oli voimakasta varsinkin Kannaksella, Viipurissa sekä Helsingissä, jossa merkittävä osa kauppiaskunnasta oli venäläistä alkuperää. Myös suomalaisten ja venäläisten kulttuuripiirien yhteydenpito oli sangen läheistä 1840-luvulla ja vireytyi uudelleen 1880-luvulla. Turkulaiset kaavailivat 1910-luvun jälkipuoliskolla jopa, että Turkuun voisi muodostua koko Pohjois-Venäjän ja Siperian ulkomaankaupan kauttakulkusatama, jolle voitaisiin hankkia myös vapaakaupan oikeudet.

Vuonna 1870 Turussa oli noin 20 000 asukasta. Siitä valtaosa (66 %) kului työväenluokkaan ja kurjalistoon. Ruotsinkielisiä oli 43 % koko väestöstä ja venäjänkielistä herrasväkeä oli enemmän kuin suomenkielistä!

Turun teollistumisen käynnistyminen johti siihen, että kaupunkiin muutti runsaasti väestöä ympäröivältä maaseudulta. Esimerkiksi 1890-1913 Turkuun muuttaneista valtaosa eli 71,2 % oli lähikunnista, Varsinais-Suomesta ja Ahvenanmaalta sekä Turun ja Porin läänistä. Seuraavaksi eniten muuttaneita oli Hämeen läänistä (9,3%). Näillä tiedoilla merkitystä arvioitaessa esimerkiksi turkulaisten kansanluonnetta.

Onko myös venäläisyys on vaikuttanut turkulaisten luonteeseen? Onko venäläisillä ja turkulaisilla yhteisiä piirteitä? Joka tapauksessa venäläiset vaikuttivat Turussa yli sata vuotta (1808-1917). Länsisuomalaista kulttuuria pidetään jäyhänä ja vaikenevana. Se on kaukana karjalaisesta ja savolaisesta kommunikointitavasta. Suomalaisuus yhtenä monoliittisena käyttäytymismallina ei ole ehkä lainkaan totta. Eikö täällä ole erikseen läntinen, itäinen ja pohjoinen kulttuurikentä?

Varsinais-Suomelle on ollut vuosisatoja tyypillistä umpikartanorakentaminen. Aitautuminen ja ympäristöstä eristäytyminen on luonteenomaista myös venäläisille. Venäjän kaupungeissa asunnosta rappukäytävään menevä ovi saatetaan varustaa kolmella lukolla, ovisilmällä sekä äänieristää ovi paksuin toppauksin. Tämä kaikki siitä huolimatta, että venäläisyyteen kuuluu myös ylenpalttinen vieraanvaraisuus ja seurallisuus.

Turussa asui muun maan kansalaisia vuoden 2000 alussa 6 275 henkeä. Eniten eli yli 2000 maahanmuuttajaa on tullut Turkuun entisen Neuvostoliiton alueelta. Maahanmuuttajissa on monia kieliä ja useita uskonnollisia ryhmiä. Tässä kehityksessä ei ole tosiasiassa mitään uutta.

Mitkä ovat nationalismin ideologian ja kansakuntaa koskevan historiankirjoituksen välisen suhteen heikot kohdat? Voiko kansakunnan aate vallita yhteisössä yhtenäisenä potentiaalisena voimana ennen tuon aatteen heräämistä? Suomalais-ugrilaisten alkukotia tutkineille Kustaa Vilkuna on sanonut, että alkukodin käsite on sinänsä vanhentunut ja alkukodin paikantamisyritykset ovat pelkää teoreettista pohdiskelua. Viimeksi tapahtunut globalisoitumiskehitys tulee muuttamaan käsityksiämme myös kansallisuusaatteesta sekä alkukodista.

Tällä hetkellä nopeasti etenevä kansainvälistyminen muuttaa myös suhdettamme isoon itäiseen naapurivaltioomme ja sen väestöön? Kaikenlainen venäläisvihaan yllyttäminen esimerkiksi vanhan nurkkapatrioottisen kansallisuuskiihkoilun pohjalta ei kuulu tähän aikaan eikä huomispäivään. Menneisyyteen ei ole tässäkään kohtaa paluuta. Uusi kulttuuri rakentuu ennen muuta tulevaisuuden näköalojen pohjalle. Maailma on valtaisa kulttuurien jatkuva vuorovaikutus ja sulatto. Sitä ei ole mitään syytä jakaa enemmän tai vähemmän keinotekoisiin (teoreettisiin) karsinoihin.

Normannit loivat Venäjälle järjestystä ja organisoitua yhteiskuntaa sekä menivät naimisiin paikallisen väestön kanssa. Pietari Suuri länsimaisti suunnitelmallisesti Venäjää. Venäjän ja Pietarin vaikutus Suomeen on ollut ratkaisevan tärkeä suomalaisen aineellisen ja henkisen kulttuurin kehityksessä. Länsi on vaikuttanut itään ja itä länteen. Historian kulku on katkeamatonta vuorovaikutusta, ei linnoittautumista ahtaisiin karsinoihin.

Yleinen suhtautuminen ortodoksiseen kirkkoon on tänä päivänä hyvin erilainen kuin 1920- ja 1930-luvuilla. Tunteisiin vetoavaa ortodoksisuutta saatetaan nyt ihailla, hyvin rationaalisten periaatteiden pohjalta toimivaa ja valtioyhteyteen naulattua luterilaisuutta saatetaan sitä vastoin vierastaa. Evankelis-luterilaisen kirkkomme jäsenistä vain pieni murto-osa osallistuu aktiivisesti seurakunnan toimintaan. Ortodoksisen kirkon sisällä asia on toisin, aktiivisuus on ortodokseilla paljon laajempaa.

Hegelin (1770-1831) mukaan valtio on korkein sosiaalinen organismi. Ainoastaan valtion alaisena yksilö saattoi tavoittaa täydellisen vapauden. Hegelin mukaan jatkuvasti paremmaksi kehittyvää valtiota on palvottava. Jos kansalainen ei ymmärtänyt valtion parasta ja ryhtyi kapinaan valtiota vastaan hän menetti valtion jäsenyyden.

Toisen maailmansodan totalitarismista järkyttynyt Jean-Paul Sartre on vaikutti kirjoituksillaan suuresti maailmansodan jälkeiseen filosofiaan. Hänen mukaansa maailmoja on yhtä paljon kuin yksilöitä. Maailmalla ei ole mitään merkitystä, jos ihmiset eivät tee itse valintoja ja ratkaisuja, jotka antavat maailmalle merkityksen. Sartren mukaan ihminen on heitetty vapauteen. Se voi olla pelottavaa ja ahdistavaa mutta se on mahdollisuus.

Sartre on sanonut, että käyttäessään vapauttaan ihminen ei voi tukeutua auktoriteetteihin. Vapaana ihminen on myös vastuullinen itsestään ja koko ihmiskunnasta. Hegelin ja Sartren näkökulmat yksilön ja yhteiskunnan suhteesta ovat hyvin erilaiset. Hegel vangitsee, Sartre vapauttaa. Hegel tekee kansasta eräänlaisen johtajiaan orjallisesti seuraavan lehmälauman, Sartre antaa kansan elää ja toimia omilla ehdoillaan.

Neuvostoliiton päättymistä ja Saksojen yhdistämistä on seurannut kokonaan uudentyyppinen yhteiskuntakehitys. Euroopan Unionin kehitys on tästä hyvä esimerkki. Jatkossa tulemme näkemään monta uutta syvää murrosta ja muutosta. Se tulee samalla koskemaan myös suhdettamme kansallisuusaatteeseen sekä muuttamaan myös historiankirjoitusta. Filosofi Juha Räikän mukaan kansallisuustunteen moraalisesta painoarvosta onkin kiistelty viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavan paljon.

Vaatimus ”eurosuomalaisuuden identiteetistä” ei ole kuitenkaan sekään mikään yksinkertainen asia eikä siihen saisi suhtautua kritiikittömästi. Jari Ehrnroothin mukaan Suomessa ajattelun ja toiminnan homogeenisuuden kyseenalaistajat on leimattu lähes maanpettureiksi. Kansalaiset osoittavat meillä alamaisuuttaan poliitikoille ja esittävät olevansa (hiljaisina ja kaihoisina) aito- ja alkusuomalaisia, joita sivistyneistön tulee hellästi kasvattaa kohti ”euroisänmaallisuutta”.

Liite 1
Suunnittelijoiden ammattikunnasta Suomessa ja Turussa

Ruotsin vallan aikana rakennusten suunnittelijat olivat Turussa yleensä muurarimestareita. Arkkitehdit tulivat kuvaan vasta 1800-luvulla. Aluksi taloja suunnitteli paikalliset suunnittelijat, myöhemmin Turkuun taloja piirtäneet ammattimaiset suunnittelijat asuivat usein jollain muulla seudulla, esimerkiksi Helsingissä.

1800-luvun alkupuoliskon aikana maamme huomattavimpien rakennusten suunnittelijoina toimivat vieraista maista kotoisin olleet arkkitehdit (Bassi, Engel jne.). Suomen arkkitehtikunnan voimakas kasvu 1850-luvulta lähtien perustui sekin alkuvaiheessa osaksi ulkomaiseen rekrytointiin. Suomalaiset opiskelivat tuolloin arkkitehdiksi ulkomailla. Säännöllinen arkkitehdin koulutus käynnistettiin Suomessa vasta 1860-luvulla. Ensimmäinen opinajo oli Helsingin teknillinen reaalikoulu. Vuonna 1892 perustettiin Suomessa ensimmäisen kerran arkkitehtien ammattiklubi.

On arvioitu, että Suomessa oli vuonna 1900 vähän yli 90 arkkitehtia ja vuonna 1910 jo lähes 180. Luvut on laskettu niin, että mukaan on otettu elossa ja työiässä olleet tutkinnon suorittaneet tai arkkitehdin titteliä käyttäneet henkilöt. Läheskään kaikki eivät toimineet suunnittelutehtävissä, jotkut asuivat ulkomailla. Luvuissa on myös ulkomailta Suomeen muuttaneita arkkitehteja. Aktiivisesti suunnittelevia suomalaisia arkkitehteja oli siis hyvin vähän.

Esimerkiksi Turun Port Arthurin puukaupunginosan rakennuksista on ainoastaan 10 % arkkitehtien suunnittelemia. Valtaosa alueen rakennusten suunnittelijoista on rakennusmestareita ja rakennuspiirtäjiä. Neljä suunnittelijaa vastasi (vuoteen 1920 mennessä) 60 % alueen rakennuspiirustuksista.

 

Takaisin etusivulle